Häämatkalla

Häämatkan voi viettää myös kätevissä pienissä osamaksuerissä, ja niissäkin näköjään voi pitää vuosien taukoa. Tavoitteeksi voisi silti ottaa että vastedes matkustetaan.

Lukijakysely: mikä on kuvan kaupunki?

Periytyvä kurjuus

Pravdan pääkirjoitus 26.1. 2010, Haiti ei saanut onnistumisen eväitä, on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Mieltäni vaivaavat myös artikkeliarkistossa kadonneet kommentit, sillä silloin kun pääkirjoituksen alun perin luin, seurasi sitä noin kymmenen kommentin thread jossa haukuttiin jenkkejä, vedettiin herne nenään jenkkien haukkumisesta, esitettiin muutama pakollinen salaliittoteoria sekä ainakin yksi tatuvanhas-inspiroitunut vertailu Haitin ja Dominikaanisen Tasavallan väestöjen keskiarvopigmentin korreloimisesta BKT:hen. Ja että orjuudesta on kulunut jo kaksisataa vuotta, eikä sillä voi enää selittää maan kurjuutta. Menisivät töihin.

Vaikkei setäihmisten kanssa yleensä kannatakaan jäädä väittelemään, niin muistan hyvinkin jos en neljännesvuosisadan, niin ainakin parinkymmenen vuoden takaisen kinan itähelsinkiläisen suutarin kanssa. Hänen mielestään siitä, että niissä maissa joissa menee kurjasti, on jengillä keskimäärin enemmän pigmenttiä, voi hyvinkin vetää johtopäätöksiä. Suomalaiset taisivat olla sata, parisataa vuotta sitten todella tummia kun heitä kuoli katovuosina enemmän kuin mitä oltiin varattu kuoppia kirkkomaahan ennen routaa. Olisi kiintoisaa tietää miten Suomen olisi käynyt jos Ruotsi olisi Suomen sodassa perääntyessään polttanut kaiken infran, jos Venäjä olisi lakkauttanut Suomen autonomian heti eikä vasta vuonna 1905, jos Neuvostoliitto olisi heti maan itsenäistymisen jälkeen vaatinut valtavia korvauksia menetetyistä soista ja saloista, jos kaikki kouluoppi olisi eliittivähemmistön kielellä ja suuri osa väestä lukutaidotonta. Oikeastaan mikään vertaus ei riitä kuvaamaan sitä hajaannuksen tilaa, jossa useasta eri kansasta muodostunut väestön suuri enemmistö oli Haitin itsenäistyessä: sekalainen porukka ei ollut tuonut entisistä kotimaistaan edes reikäisiä kalsareita, tasan kaikki naiset oli raiskattu, tasan kaikki olivat kokeneet tai todistaneet silmitöntä väkivaltaa. Eliitin äpärät muodostivat uuden eliitin, ja pyrkivät samaan kuin entinen eliitti, eli teettämään työt lähes orjuudessa elävillä entisillä orjilla ja elämään itse tuotolla. Näinhän ovat tehneet myös monet (etelä)italialaiset pienviljelijät: heti kun rahkeet riittävät, imitoidaan maanomistaja-aatelia ja lähetetään pellolle neek…

Lähes neljännesvuosisata sitten ensimmäistä kertaa julkaistu artikkeli selvittää Haitin köyhyyden syitä tyhjentävästi. Mitään suurta harppausta kohti parempaa ei ole tapahtunut sen jälkeen, jengin määrä on vain kasvanut. Artikkelin julkaisuhetkellä syntynyt haitilainen on nyt 24-vuotias, elämänsä puolivälissä, eikä tällä vauhdilla ehdi nähdä muutosta. Demokratiaa on vaikea viljellä maassa jossa se ei ole alkuperäislaji. Saattaa olla liikaa vaatia lukutaidottomia valitsemaan itselleen hyvä hallinto, kun se näyttää olevan niin kovin vaikeaa jopa ns. sivistyneille länsimaille.

Kepan sivuilla esitetään liuta myyttejä köyhyydestä. Suosittelen.

Sqindlerin lista

Albania piilotti, majoitti ja näin pelasti ainakin 2264 juutalaista saksalaismiehityksen aikana, kerrotaan nimilistassa, joka löytyy United States Holocaust Memorial Museum:ista Washingtonissa, USA:ssa.

Albanialaisessa kunniakulttuurissa vieras on pyhä, opetettiin klaanipäällikön pyssynpiippuun tuijottavalle SS-upseerille. Juutalaisia II maailmansodan aikana majoittaneiden perheiden haastatteluissa Drita Veseli kertoo: ”Albaniassa ei ole muukalaista, vain vieraita […] moraalikoodimme velvoittaa meitä olemaan vieraanvaraisia kodissamme ja maassamme. Meidän kotimme on ennen kaikkea Jumalan koti, sen jälkeen vieraiden ja lopuksi perheen. Koraani opettaa että olemme kaikki ihmisiä, juutalaiset, kristityt ja muslimit, yhden Jumalan alaisia”. Kaikki tutkijoiden jäljittämät perheet eivät toki olleet muslimeja, vaikka heitä onkin enemmistö: joukkoon mahtuu myös kristittyjä ja autuaan jumalattomia.

Näyttely Bolognan juutalaisessa museossa 24.1.-28.2. 2010

Raide 21

Milanon aseman raiteelta 21 lähtivät joulukuussa 1943 – toukokuussa 1944 junat Auschwitziin. Useimmille se oli pelkkä menomatka.

Italiassa vietetään 27. tammikuuta holokaustin uhrien muistopäivää. Joka ikinen vuosi kysytään myös, onko holokaustin muistamisessa järkeä. Pitäisikö oikeastaan muistella kaikkia muitakin kansanmurhia, menneitä ja käynnissä olevia?

Italia lähetti monta junavaunullista omia kansalaisiaan kuolemaan. Kyllä siinä pitäisi olla ainesta yhteen vuosittaiseen kansalliseen itsensäruoskintapäivään. Ja muistetaan samassa rytäkässä menneet homot, mustalaiset, vammaiset, kommunistit, jehovat… että ymmärrettäisiin mihin voi johtaa ajatus herrarodusta ja ulkopuolisesta syntipukista. Ilmeisesti asiaa ei olla jauhettu riittävästi, kun vielä 2000-luvulla äänestäjään menee kuin väärä raha Romanian romanien syyttäminen kaikesta kurjuudesta läpikorruptoituneessa ja järjestäytyneen rikollisuuden piinaamassa maassa.

Ohjeita onnelliseen avioliittoon

Ohjeet onnelliseen avioliittoon on julkaistu lehdessä Casa e lavoro, kesäkuussa 1930 ja lokakuussa 1933.

Asuntonne ikkunat ovat kaikki pihalle päin. Koti on surullinen, näin; se on pimeä; eikä teillä ole juuri mahdollisuutta muuttaa sitä. Ja silti: voitte valaista kotinne. Kuinka? Hymyilkää, rakas rouva, hymyilkää aina. Valo on hymyä, ja myös hymy on valoa. Siunattu se vaimo, joka osaa vastaanottaa työstä väsyneen miehensä aina hymy huulillaan! Siunattu se äiti, jonka kaukana olevat lapset muistavat kasvot hyvyyden ja anteeksiannon hymyn valaisemana! Siunattu se aviomies joka kotiin palatessaan osaa jättää oven ulkopuolelle murjotuksen! […] Ettekö voi hymyillä? Oletteko liian surullinen? Kokeilkaa. Kuvitelkaa itseänne näyttämöllä esittämässä tyytyväisen puolison ja äidin roolia! Tulette näkemään että vähä vähältä koko koti nauraa kanssanne. Ja teille palautetaan se valo, jonka olette lahjoittaneet.

Jos haluat elää miehesi kanssa onnellisessa avioliitossa, kuule näitä muutamia neuvoja jotka tohdin antaa sinulle:

1. Älä pitkästytä miestäsi kodin pikkuasioilla! Ja vielä vähemmän juoruilla ja typerillä kuulopuheilla! […]
2. Älä ole liian järjestyksenhaluinen! […] Muista ettei kenelläkään miehellä ole sellaista järjestyksentajua, kuin meillä naisilla. Älä siis suutu jos hänen tavaransa ja vaatteensa ovat hujan hajan, jos hän jättää auki vaatekaapit, vetolaatikot jne. Miehet nyt ovat sellaisia. […].
3. Ole varovainen kun miehesi on huonolla tuulella! […] Ole sen sijaan ystävällisempi kuin koskaan, mutta älä puhu paljoa, älä kysele paljoa, jätä hänet rauhaan ja odota kärsivällisesti, kuin hyvä camerata, kunnes hän on päässyt synkkyytensä yli […].
4. Älä kritikoi puolisoasi, ylistä häntä sen sijaan! Kukaan mies ei halua kuulla naiselta kritiikkiä hänestä itsestään, ei edes omalta vaimoltaan. Sen sijaan hän on hyvin perso ylistykselle ja kehuille. Et voi kehua häntä koskaan liikaa – kaikkein uskomattomimmat ylistyksetkin hän uskoo ja on onnellinen. […] Loppujen lopuksi maksaa niin vähän tehdä hänet onnelliseksi; mikset siis tee niin?

Muuri

Olen aloittanut opintoni TKK:lla samana syksynä jolloin Berliinin muuri kaatui.

Minä en muista muurin kaatumisesta juuri mitään. Sen ei pitänyt olla mahdollista. Kävimme paikan päällä reilua vuotta myöhemmin. Toin Berliinistä äidille tuliaiseksi palan maalintuhrimaa betonia, jonka autenttisuudella ei ole mitään merkitystä. Kuulunee samaan kategoriaan Kristuksen varpaankynsien kanssa.

Illan elokuvaksi suosittelen ostalgista Good bye, Lenin:iä.

F come fascismo

Italialla on pikkuinen ongelma historiansa kanssa: fasismin kaaduttua kaikista oli tullut antifasisteja, kukaan tapettua Mussolinia ja rakastajatartaan Claretta Petaccia lukuunottamatta ei ollut vastuussa kuluneiden kahden vuosikymmenen tapahtumista. Kaikki kierrätettävissä oleva kierrätettiin virkailijoita ja virastoja myöten, Rooman gheton eloonjääneille sanottiin sori, ja otatko purkkaa. Vapauttajat tulivat ja toivat repussaan. Ei kollektiivista mea culpaa niin kuin Saksassa.

Italiattaren koulun edessä on paraatikenttä, jossa lauantai-iltapäivisin vietettiin Sabato fascistaa, voimisteltiin ja pidettiin sulkeisia tuleville pikku sotilaille, isänmaan toivoille. Tytöillä oli omat järjestönsä ja univormunsa. Nonnan isä oli antifasisti, eikä nonnaa lähetetty pienenä tyttönä pellepuvussa voimistelemaan. Isä kuulemma kirjoitti poissaololappuun että oli maha kipeä, ja milläs miestä olisi voitu uhkailla, oli jo saanut kenkää rautateiltä ja risiiniöljyäkin oltiin juotettu mennen tullen.

Minun suussani kaikessa nationalismissa, lipuille vannotuissa verivaloissa, melko suuressa osassa siitä mikä kuuluu itsenäisyyspäivän ohjelmaan, maistuu ikävä fasismin jälkimaku.