Pikkuautoilua

Maailmanlaajuinen autoton päivä livahti ohi huomaamattani, tai kai siitä kerrottiin telkkarissa, oma vika kun en katsonut. En kyllä muistaakseni autoillutkaan.

Tuppulalaisilla on kumman kiihkeä suhde pikkuautoiluun. Helsingissä asuin reilun puolen kilometrin päässä metroasemasta, enkä ajatellutkaan että tarvitsisin ihan välttämättä henkilöautoa. Tuppulassa puolen kilometrin kävelymatka on jo ajatuksena mahdottomuus, ja voi sitä lukuvuoden alkua, kun joka ikisen vanhemman täytyy lapsia saattaessa ja hakiessa päästä pysäköimään niin lähelle koulurakennusta että autonpersus ylittää kynnyksen.

Liikenneruuhkadokkarissa pikkuautoille suunnitelluista kaupungeista puhutaan imperfektissä: se on lohduttavaa. Ja murheellista, sillä tänne maailman perille ajatukset saapuvat kahden vuosikymmenen viiveellä. Autoiluun sisältyy unelma vapaudesta, ja unelma ei voi toteutua jos jok’ikisellä on pikkuauto. Pikkuautoilija ei silti hevin luovu individualismin ikonista, vaan mielummin juuttuu ruuhkaan soittamaan torvea ja vilauttelemaan kansainvälisiä käsimerkkejä kanssa-autoilijoille. Ja jos kaupungista puuttuu julkinen liikenne, on pikkuauto lähes välttämätön, ellei sitten ryhdy ikihipiksi ja aja polkupyörällä. Meilläkin on, vaikka enimmäkseen käytän sitä pysäköintipaikan pitämiseen varattuna kotikadulla. Lasten koulut ja työpaikan sijainti on valittu osana kokonaisuutta; ainoana miinuksena ehkä se, että pikkukaupungissa on hyvä asua mutta mahdoton elää, ja siksi ihmisten täytyy muuttaa suuren kaupungin liepeille ja ajaa ruuhkassa esikaupungista työpaikalle puolitoista tuntia per suunta.

Kun vanhankaupungin katukiveystä uusittiin, valitti lähikauppiaamme sitä etteivät asiakkaat päässeet autolla ostoksille, ja nyt kun katu on auki, hän itkee sitä etteivät ohiajavat potentiaaliset asiakkaat pysähdy. Mahdollisesti siksi, että kynnykselle pysäköity kaupunkimaasturi peittää koko kaupan näkyvistä. Ehdotin ratkaisuksi myymälän siirtämistä teollisuusalueelle, vaikka onhan tuolla pitkin peltoja jo supermarketti poikineen. Kilpailu on kovaa.

Päivän Audimies

Tai pitäisikö sanoa wannabe-Audimies? Otsikko herätti uteliaisuutta ja tahatonta hilpeyttä, vaikka Luojan lykky oli ettei ketään liiskattu puutarhatuoliinsa.

Ajelin Suvisuomessa ko. automerkillä ja tarkkailin mitalin toista puolta. Kaiken maailman Skodan katumaasturit koukkasivat ohi lyödäkseen heti perään liinat kiinni, kun piti päästä kääntymään Vihdintielle ja ulosajokaista oli yllättäen ihan täynnä autoa siitä umpiviivan korkeudelta. Ja kun faija kertoi Lahdentiellä tapahtuneesta läheltäpiti-tilanteesta jossa velipuolestani meinasi tulla täysorpo kertarysäyksellä, hän viittasi neljään asennevammaisten suosimaan automerkkiin. Kysyin mikä on se neljäs. Italian liikenteessä tekemässäni osallistuvassa havainnoinnissa profiloituu muutama merkki lisää, ainakin Alfa Romeo, pappa-betalar-Mini ja jotakin nuorekkaan (=edullinen) sporttista (=agressiivinen muotoilu)  Mazdaa tai Peugeottia polkevat wannabe-audimiehet. Ihan varmasti niillä neljällä merkillä ajaa myös ihan täyspäistä väkeä, jos vaikka ovat saaneet arvostetumman kärryn työsuhdeautoksi palkankorotuksen sijaan, tai ovat lainanneet auton joltain tutulta.

Jos viime kesäkuun lehdistä löytyy otsikko ”Audikuski antoi tietä jalankulkijalle suojatiellä Kauniaisissa”, niin c’est moi.

Kuvassa: Automies huolestuu Audin kaasupoljinongelmista

Keittää

Vastoin yleisiä periaatteitani olen vuorokauden sisällä sekä tankannut auton itsepalvelussa että kurkistanut konepellin alle, käsiäni likaamatta toki. Konepellin avausnuppi puuttuu, joten vaijeria pitää vetää oviluukussa säilytettävillä pihdeillä joita ei tule sekoittaa samassa paikassa oleviin koirankynsisaksiin. Muuten menopelissä on kyllä mm. molemmat sivupeilit, ja jos korin pohjassa olevan reiän paikkaa niin kärry saattaisi jopa päästä leimasta läpi.

Olen ollut Italiattaren majaleirin ajan laitoskirjastossa, syönyt teekkarinruokaa, juonut automaattikahvia. Laitoksella on hiljaista, vain ulkkareita ja muutama niille tunnollisesti enklantia sönkkäävä natiivi. Jans-Anders Enegrenin Pravdan mielipidesivuilla (29.6.2010) esittämä visio englannista Suomen ainoana virallisena kielenä näyttää toteutuneen, ja johan tässä on nähty että jotkut natiivit sönkkäävät sitä lapsilleenkin. Voi olla että äidinkielelläkin oltaisiin tunneköyhiä.

Huomiseen Espoon-keikkaan lainaan Audimiehen kiesiä, niin se on. Muorin kärry on nimensä mukaisesti Oitis Poistettava Euroopan Liikenteestä.

Kepponen

Tuppulan vanhassakaupungissa sekajäte jätetään muovipussissa portinpieleen, koska kunnanisät ja/tai jätehuollon tarjouskilpailun voittanut lafka ovat päättäneet etteivät roskapöntöt sovi muinaismuisto- ja monumenttilain suojelemaan arvokkaaseen kaupunkiympäristöön. Makuasia. Jos pussin jättää ulos illalla, riepottelevat kulkukoirat ja -kissat sen sisällön pitkin katua suupalan toivossa, jos sen vie aamulla on pieni, piipittävä ja sähköllä kulkeva roska-auto jo takuuvarmasti mennyt, pussi jää ovenpieleen koko päiväksi, illaksi ja vielä yöksi jolloin kulkukoirat…

Jätin roskapussin portinpieleen aamuseitsemältä lähtiessäni maakuntapääkaupungin suureen sairaalakompleksiin kuvauttamaan sisäistä kauneuttani (discus intervertebralis). Löysin pussin hylättynä ja yksinäisenä portinpielestä palatessani. Kohtasimme jälleen lapsia koulusta hakiessani. Sen jälkeen roskapussi jäi Herran haltuun.

Puoli kymmeneltä illalla naapurinpoika soittaa ovikelloa: hän oli ollut palaamassa tupakkakioskilta tai ties mistä, nähnyt pari nuorta tyhjäpäätä tyhjentämässä roskasäkkiä automme tuulilasille. Nähdessään naapurinpojan lähestyvän nämä olivat ottaneet jalat alleen.

Positiivinen ajattelu on ihan perseestä, mutta kyllä nauratti kun muistin että olin ajatellut viedä auton pesulaan röntgenistä palatessa, enkä sitten viitsinytkään kun koukkasin suoraan Lidl’iin. Ostamaan roskapusseja.

Kansallinen polkupyöräpäivä

Italiassa vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kansallista polkupyöräpäivää toukokuun 9. päivänä. Ympäristöministeriön julistaman päivän tavoitteena on herätellä kansalaisten tietoisuutta vaihtoehtoisen ja ekologisen liikennemuodon realistisesta toteuttamiskelpoisuudesta. Yksittäisten kuntien järjestämien tapahtumien lisäksi teemapäivän yhteydessä julkistetaan kansallinen kilpailu BiCity, jossa palkitaan sekä kunta, joka on päivän ajaksi sulkenut autoliikenteeltä pyöräilijöiden käyttöön pisimmän matkan ajokilometrejä asukasta kohden, sekä kunta, jossa on ympärivuotisessa käytössä eniten pyöräteitä asukasta kohden.

Polkupyörien määrä Italiassa on eurooppalaista keskiluokkaa: 440 pyörää/1000 asukasta. Pyöräilyn eurooppalaisessa ykkösmaassa Hollannissa on tuhatta asukasta kohden 1010 polkupyörää, Tanskassa 980, Saksassa 900, Ruotsissa 463, mutta Italiaa vähemmän pyöriä on Ranskassa (367), Isossa Britanniassa (294), Irlannissa (250), Espanjassa (231) ja Kreikassa (200). Tilastot on kerätty vuosilta 2001-2006. Vertailun vuoksi Suomessa on lähes kolme miljoonaa polkupyörää.

Jos tarkastellaan autojen määrää asukaslukuun suhteutettuna, Italia on Euroopan ykkönen ja koko maailmassa toinen. Maassa on 768 autoa tuhatta asukasta kohden, kun eurooppalainen keskiarvo on 591,8. Erityisen dramaattinen tilanne on suurissa kaupungeissa: Roomassa autoja on joidenkin lähteiden mukaan 995 tuhatta asukasta kohden, Torinossa 850, Firenzessä 833, Milanossa 810, Bolognassa ja Napolissa 764, Palermossa 745. Vastaava luku koko Suomessa on 551, mutta Helsingissä vain 373. Kun henkilöautojen luku suhteutetaan kaupungin pinta-alaan, on Roomassa 1948 autoa neliökilometrillä, Helsingissä puolestaan 1014 (vesialueet poissuljettuina). Italialaisten rakkautta autoon voidaan selittää individualismilla, mutta myös vuosikymmenien politiikalla, jossa päättäjien tahto on ollut kansallisen autoteollisuuden taskussa. Ministeriön herääminen kannustamaan pyöräilyä on ymmärrettävää, sillä autojen suuri määrä ja niiden käyttäminen myös lyhyillä matkoilla aiheuttaa taajamissa ongelmia paikallisen ilmansaastumisen, meluhaittojen ja “luovan” pysäköimisen muodossa; kun pienhiukkasluvut nousevat huippuunsa, joutuvat suuret kaupungit määräaikaisesti rajoittamaan liikennettä niin että keskusta-alueelle pääsevät vain pienipäästöiset, sähkö- ja metaaniautot, tai niin että parilliset tai parittomat rekisterikilvet liikennöivät vuoropäivinä.

Pyöräilyn suosio vaihtelee epätasaisesti eri puolilla Italiaa: vähävaraisessa Etelä-Italiassa henkilöauto on statussymboli, ja pyörällä matkansa taittava vähintäänkin omituinen, köyhä tai saita.

Nainen ratissa

Kun edellisessä haukuttiin supermiehet, niin nyt par condicio annetaan tuppulalaiselle hameväelle ansionsa mukaan.

Saudeissa naiset eivät saa ajaa autoa, ja vaikka se tuntuukin länsimaisesta pöyristyttävältä, on se ehkä oikein jos naisväki kasvatetaan tynnyrissä lukutaidottomaksi ja muutenkin syy-seuraussuhteita ymmärtämättömiksi.

Vai mitä pitäisi ajatella äidistä, joka ajaa posottaa kaksisuuntaista yhden auton levyistä kujaa tienmutkaan autonrottelolla jolla tulee ruumiita jo roska-astiaa päin pakittaessa, ja pelkääjän paikalla seisoo yhtään liioittelematta kahdeksankuinen lapsi?

Sitten mutkassa tulee vastaan edellisen postauksen supermies, ja uutisissa kerrotaan että kyseessä oli tragica fatalità, traaginen kohtalo. Kohtalolleenhan ei tiettävästi ihmispolo mitään voi.

Supermiehet

Minua jaksaa ihmettää se vankkumaton kuolemattomuuden usko, joka leimaa supermiehiä liikenteessä, ja jota minulla ei siis itselläni ole. Tunnen jatkuvasti olevani yhden varomattoman ratinkäännön päässä nopeasta kuolemasta, enkä lakkaa hämmästelemästä sitä miksi ylipäätään kenenkään täytyy päästä ohitseni paikassa jossa näkyvyys on nolla, jos jo itse ajan viidenkympin rajoitusalueella kahdeksaakymppiä. Ja sitten vielä posottaa yhtä kyytiä punaisia päin, saapuakseen taajama-alueelle kolmekymmentä sekuntia ennen minua.

Viimeisimmällä bongaamallani kekekuskilla ei ollut edes Audia, vaan Fiatin Multipla, ja lippalakki niin syvällä päässä että koko terska peittyi.

Ja minä olen aina yhtä vilpittömän ihmeissäni, kun pääsen tien päältä hengissä kotiin.

Ammatinvalintaa vielä harkitseville

Koulun edessä käyty keskustelu:

Francesco on ollut tänään meillä töissä. – Kuka? – Putkimies. – Ai se nelikymppinen joka ajaa Audilla? – Ei, meidän putkimiehellä on Mersu.

Jälleen pikkuautoilua

Lehtien yleisökommentteja ei kannattaisi ehkä lukea.

Vesivahinko Rautatientorin metroasemalla on kirvoittanut kansan huippuälyt sauhuamaan joukkoliikenteen haavoittuvuudesta, ja jalallanikaan en metroon, tuohon oranssiin huumekauppaan astu (liekö astunutkaan), ja jälleen yksi syy kannattaa yksityisautoilua.

Ihan kiva. Vapaa kansalainen on vapaa ajamaan autollaan minne lystää.

Kun pääkaupunkiseudun miljoona asukasta päättäisivät kaikki yhtä aikaa lähteä pikkuautoilemaan, siitä tulisi mukava suma. Me Tuppulassa olemme jo aika kusessa kolmenkymmenentuhannen pikkuautoilijan kanssa, emmekä tiedä mistä sumaa purkaa: kukaan ei kulkisi julkisilla, koska oma auto on, ja kaikilla perheillä on pakko olla auto, koska julkinen liikenne puuttuu.

Äksönia

Blog Action Dayn kunniaksi lämmitän (mikrossa) aikaisemmat postaukseni lisäeristämisestä, aurinkolämmön ja aurinkosähkön vastakkkainasettelusta, energiansäästöstä, Italian energiapolitiikasta yleensä, useampaan otteeseen. Ja nippofiilin hehkutuksen hybridiautoista.

Illallinen on tarjoiltu, pling.