Vaarallista elämää

Menin väittämään että Italiassa on Suomea epätodennäköisempää tulla tuosta vain tuntemattoman tappamaksi.

Italiassa tapetaan ihmisiä väkilukuun nähden lähes puolet vähemmän kuin Suomessa, vaikka siellä on mafiat ja kaikki. Rikolliset ampuvat toisiaan, välillä joku sivullinen kuolee harhaluotiin. Ammutuksi tulemisen todennäköisyys kasvaa jos pitää tupakkakauppaa, kulta- ja kellosepänliikettä… tai jos lähtee ko. liikkeitä aseellisesti ryöstämään. Laajennettu itsemurha tulee toisinaan kyseeseen, jopa virka-aseella toimeenpantuna.

Italiassa on väkilukuun nähden luvallisia ampuma-aseita vähemmän kuin Suomessa, jossa niitä on vaihtelevien lähteiden mukaan mahdollisesti jopa nelinkertainen määrä. Luvattomista tuskin on kummankaan maan osalta tilastoa. Ampuma-ase ei kuitenkaan ole härmäläisessä veriteossa toppen, vaan ehdottoman ykkössijan vievät teräaseet. Esimerkiksi vuonna 2006 murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely oli kuolinsyynä 107 tapauksessa:

Murha tai tappo myrkyttämällä 1
Murha tai tappo kuristamalla 6
Murha tai tappo hukuttamalla 2
Murha tai tappo pistoolilla ampumalla 3
Murha tai tappo muulla aseella ampumalla 14
Murha tai tappo terävällä esineellä 42
Murha tai tappo tylpällä esineellä 13
Murha, tappo tai pahoinpitely ilman aseita 17
Muut murhat, tapot ja tahalliset pahoinpitelyt  9

Väkivaltaisen kuoleman ehkäisemiseksi Suomessa tulisi laillisten ja laittomien aseiden lisäksi kieltää puukot, kivet, rautakanget, kirveet, viina ja parisuhteet. Huomata toki sopii että puoliautomaattiaseella voi helposti tuplata vuoden tilaston käsiaseiden osalta.

Italialaislähteen mukaan tuliase on tappovälineiden ykkönen (65,4%). Sitä suosituimmuudessa seuraavat teräaseet (13,7%) ja satunnaiset kättäpidemmät (7,7%).  6,5% uhreista kuolee pahoinpitelyssä saatuihin vammoihin, 5,2% tukehdutetaan, 1,5% tapauksista murhaväline jää epäselviksi.

Kaikkein yllättävintä tappo- ja murhatilastoissa on se, että ne ainakin vuoteen 2006 saakka kaunistuivat vuosi vuodelta, niin Suomessa kuin Italiassa. Terkut vain niille jotka tahtovat seriffiksi seriffin paikalle.

Laittomien aseiden kieltämisestä

tuli mieleen pari viikkoa sitten tapahtunut Italiattaren leikkikouluaikaisen luokkatoverin isän pidätys: mies oli ns. alalla, soitti suutaan vanhempainkokouksissa niinkuin nyt jokainen joka tietää muiden tietävän että hän on istunut ja voi istua vastakin, ja jonka kodista poliisi viimein jonkun suuremman etsinnän yhteydessä korjasi talteen boostatun puoliautomaattisen, revolverintyyppisen, kännyköitä ja prepaid-puhelinkortteja.

En missään tapauksessa kannata sitä että jokainen kynnelle kykevä hankkii aseen itsensä puolustamiseen, mutta en myöskään usko aselain kiristämisen vähentävän huomattavasti aseiden saatavuutta niiden keskuudessa jotka ovat alalla. Ihmiset ja rauta liikkuvat, ja kuka tahansa lucamoconesi voi ostaa postimyynti-Kalashnikovin jostain lähiseuduilta.

Bikinit

Muutama sana päivänsankarille.

Suomessa tukevat nelikymppiset käyttävät kokouimapukua, sillä eihän se sovi että ollaan olevinaan, ja kattois ämmä peiliin. Tuppulassa bikinejä käyttävät muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta (hätäsektioarpi?) kaikenikäiset ja -kokoiset tanttaraiset, ja yleensä uimarannalta löytyy aina joku itseäkin paksumpi. Vaikka väliäkö hällä jos ei löytyisi, siinä voi itsekin vuorostaan pelastaa monen muun naisen päivän.

Ranskalaista insinööriä Louis Réardia pidetään modernien bikinien isänä. Itse odotan toiveikkaana Ove Arupin jälkeenjääneistä papereista löytyvän painovoimaa uhmaavan mallin, joissa lujuuslaskelmat ovat kohdallaan.

Kesämökki

Rosa Meriläisen kolumni Pravdassa nostatti älämölön kommentti-osastolla sohaisemalla Suomen suven pyhän luontoyhteyden ylevää ilmentymää, kesämökki-instituutiota. Ettäs kehtaa, halveeraa Jumalan selän takana syntyneitä ja siellä viihtyviä (Minkäs sitä ihminen juurilleen mahtaa, joten jotenkin sitä oudosti viihtyy kotikunnassaan vaikka se olisi miten ankea), tyypillistä helsinkiläistä kopeutta ja niinpäinpois. Eikä tavallisella ihmisellä ole varaa kesämökkeillä Punavuoressa.

Rosa Meriläinen on tamperelainen.

Kehäykkösen ohituskaista oli jo perjantai-iltapäivällä tukossa taivas tietää minne Lahdentielle jonottavia perhekuntia. Kiitän vanhempiani siitä etten ole koskaan joutunut osallistumaan viikonlopun joukkopakoon. Meillä on tietysti ollut vuodesta -75 luontoyhteyttä, risukkoa, puskaa, ruohonleikkuuta, mansikkamaan kitkemistä, haravointia, kompostinhoitoa ja puutalon kunnostusta rintamamiestalon muodossa jopa yli oman kapasiteetin, mutta niin vain mökkiläisten loputtomaan jonoon liittyvät myös monet esikaupunkilaisnaapurimme. En aivan ymmärrä.

Kun olin ihan pieni, asuimme kerrostalossa. Isovanhemmillani oli siirtolapuutarhamökki.

Tuppulassa kakkosasunto on myös enemmän sääntö kuin poikkeus, ja Sulttaani on osapuilleen ainoa tuppulalainen jolla ei ole omaa 1960-luvulla luvatta rakennettua ja valtion myöhemmässä rahapulassaan sakkoa vastaan armahtamaa betonirötisköä rantapaikassa. Olemme harvinaisen yhtä mieltä siitä että voimme ajaa vaikka päivittäin neljä kilometriä rannalle sen sijaan että muuttaisimme kaksi kilometriä rannemmas joka Jumalan kesäksi.

Olen ottanut ja otan vastaan vastekin mökkikutsuja kavereilta, jopa Punavuoreen tahi siirtolapuutarhaan grillaamaan. Vaihtelu virkistää.

Sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus pitää ansaita

Korvaani särähti suomalainen sanonta, joka ilmeisesti on kulttuurisidonnainen.

Minä tunnen koko joukon ihmisiä joilla (talous)asiat ovat kadehdittavan hyvin, ja jotka totisesti eivät ole ansainneet sitä, ainoastaan perineet. Lähes koko Tuppulan kerma kuuluu siihen joukkoon. Tosin joku siitäkin porukasta saattaisi menestyä ilman että pappa betalar.

Olen melko vakuuttunut siitä, että esimerkiksi Bill Gates on menestyksensä ansainnut, enkä osaa olla siitä edes kateellinen. Olen iloinen hänen puolestaan, vaikka meille onkin hiljattain tullut bänät. Self made man ei ole kovin yleinen tarina Italiassa, vaikka aivan varmasti joku siihen pystyy, todennäköisesti joku käytännönläheinen tyyppi joka on jättänyt oppivelvollisuuskoulun kesken, ostaa eurolla ja myy kahdella. Nostan hattua.

Olen varma siitä ettei Italian talousboomin vuosina kukaan ole voinut rikastua grynderinä ilman yhteyksiä mafiaan, enkä siitäkään pysty olemaan kovin kateellinen. Tai siitä että joku oivaltaa ujuttautua grynderinä rikastuneen papin lakanoiden väliin. En tiedä onko helvettiä olemassa, vaikka se olisi oikeus ja kohtuus.

Minulla on asennevamma, joka takaa sen etten koskaan tule rikastumaan. Olen vaistonvaraisesti aina looserin puolella, ja diggaan Nasaretilaista vaikka olen ateisti.

En viitsi tilittää kenelle tai mistä olen kateellinen, koska en sääliäkään kaipaa.

Mieruntiellä

(mieru = viini)

Suomessa törmää joskus sellaisiin hassuihin ajatuksiin, kuten että Pariisi on hieno kaupunki kun siellä pultsaritkin puhuvat ranskaa, tai että muualla käytetään viinaa sivistyneesti toisin kuin Suomessa. Matkailu tietysti avartaa, ja nykyään kai on tunnustettua että suomalaiset juomatavat sijoittuvat jonnekin venäläisten ja ruotsalaisten välille.

Ameriikassa on tutkittu miten taipumus alkoholismiin korreloi etnisen alkuperän kanssa, ja siinä tulee ilmi että välimerellisillä on pienempi riski alkoholisoitua: jengillä on tietysti ollut aikaa valikoitua siitä asti kun Nooa viininvalmistuksen keksi, ja pahimmat hapot ovat kai juoneet itsensä hengiltä jo vuosituhansia sitten. Humalahakuisuus ja miehekkäät kilpailut jossa tähdätään vastapuolen juomiseen pöydän alle eivät toki ole tuntemattomia italialaiselle työläis- tai talonpoikaiskulttuurille. Parempi väki hotaa suhteensa alkomaholiin hienostuneemmin, ja ihan varma eroavaisuus Suomen ja Italian välillä on siinä, että kukaan ei juuri kilpaile sillä kuinka päissään on, pikemminkin päinvastoin, kaikki ovat omasta mielestään melkein vesiselviä ja ihan riittävän hyvässä kunnossa jopa auton rattiin. On toki ihan mahdollista järjestää juhlat joissa parikymmentä aikuisvierasta juo puoli koppaa kaljaa, ja on mahdollista mennä pubiin yhdelle, mutta jokainen tuntee myös maanviljelijän, joka käy usemmin kun on tarpeellista autotallissaan tarkistamassa onko viini jo valmista, vihanneskauppiaan, joka jokaikisen työpäivän päätteeksi kulauttaa kurkustaan litran viiniä cantinassa, miehet jotka ovat kauppahallin viereisessä hanaviiniä litroittain ja laseittain myyvän enotecan pöydässä jo aamukymmeneltä.

Tuppulan piazzan penkillä oleskeli vakioon ihan oikea pultsari, jolla oli nimi ja kaikki, mutta ei siitä tässä. Viime viikolla puli kuoli, sosiaalitoimisto järjesti hautajaiset ja kun kukaan sukulainen ei julkisesti surrut, keräsimme piazzan vakiväen ja liikkeenharjoittajien kesken kolehdin, jotta puli saisi kuolinilmoituksen kaupungin itkumuuriin.

Puli jää elämään keskuudessamme Google Street Viewissä.

Moniarvoisuus

Tuli edellisessä todettua, että Suomeen mahtuu vain yksi mielipide kerrallaan. Italiaan mahtuu kuusikymmentä miljoonaa, ihan kevyesti, ja kaikki ovat hanakasti puolustamassa omaansa.

Koita siinä sitten hallita, tai löytää konsensusta.

Cambio stagione

Cambio stagione, vuodenajan vaihtuminen, on italialaisen kodinhuoltovastaavan – lue: äidin – painajainen. En muista että Suomessa asuessani vaatekaapin myllertämiseen olisi mennyt niin paljon aikaa, ehkä siksi että kesät talvet pärjää samoissa farkuissa ja docmartenseissa, talvella vaan heitetään jotain pomppaa niskaan…? Täällä kuitenkin talvi on kostea, ja talven vastaanottamiseen koleissa kivitaloissa tarvitaan jos mitä silkkivillahousua ja laamapaitaa. Kesällä on kuumaa, ja varastoon joutavat päällysvaatteiden lisäksi peitot ja täkit.

Kaikki säilöön vietävä vaate on pestävä ja kuivatettava ensin, muuten se alkaa homehtua. Kaikki säilöstä otettava on silitettävä, usein myös pestävä jos siihen on tarttunut varaston haju. Pieneksi jääneet lastenvaatteet siirretään jatkoon. Pieneksi jääneet aikuisten vaatteet… huokaus, entä jos niihin vielä laihtuisi?

Pölynimurilla vakuumipakkaukseksi imettävät säkit vuotavat järjestään. Tiiviisti suljettavat muovilaatikot ovat kalliita ja tilaavieviä. Marketeista löytyy jopa muovilaatikoita, joiden kannessa on eriö… hajusteelle, naftaliinille tai kosteutta poistavalle suolalle?

Kun luulen suoriutuneeni vaihdosta, ovisummeria soittaa tuttavarouva, jolla on kaksi säkillistä pieneksi jääneitä lastenvaatteita. Katedraaliseurakunnassa sanoneet, etteivät köyhät halua käytettyä. Kiitän kohteliaasti. Lajittelen säkit talvisäilöön meneviin, ensi vuonna sopiviin, ajankohtaisiin, rumiin, pieniin ja kuluneisiin. Kuluneet leikkaan räteiksi, rumat ja pienet pakkaan uudelleen muovikassiin ja heitän takakonttiin, josko asiallani naapurikaupunkiin muistaisin laittaa keräyslaatikkoon. Sikäläiset köyhät eivät ole niin kranttuja.

Berlusconiin liittyvää jeesustelua

Koska blogistani on nimenomaan kaipailtu Berlusconiin liittyvää jeesustelua, niin pistänpä toimeksi. Tarkoituksenani oli kirjoittaa jatkoksi italialaisille häille ajankohtainen Divorzio all’italiana, mutta muut uutistapahtumat ja standup-koomikkomme lohkaisut Roma Capitalen lehdistökonferenssissa ehtivät edelle. Olen seurannut sammakon nylkemistä lähinnä Helsingin Sanomissa ja Suomen italialaisten nettilehdessä La Rondinessa, josta italiantaitoisille suosittelen Nicola Rainòn kirjoitusta aiheesta.

Hesarin nettikeskustelussa huumorintajuuni vetosi ehdotus, että seuraavalla vierailulla puuarkkitehtuuriamme ylistänyt poliitikko vietäisiin tutustumaan sauna-arkkitehtuuriin, pohojalaistyyliin saunan taakse. Pitkien ajomatkojen välttämiseksi tarjoan auliisti omaa saunaani pääkaupunkiseudulla, kai siitä hyvästä jonkun muistokilven mörskän seinään saisi. Muuten kommentit ovat olleet kirjavia, kuten nimimerkillä kirjoittaessa on tapana. Osa pitää Berluscan typeryyttä osoituksena siitä että jokaisella maalla on ansaitsemansa hallitus, osa suomalaisten närkästymistä vain huonona kansallisena itsetuntona, ja ällistyttävintä mielestäni on se, että Suomen italialaisten keräämä nimilista jolla he sanoutuvat irti valtionpäämiehensä – lupasinko etten käyttäisi sanaa aivopieru? – sanotaanko, briljantista huumorista, tyrmätään sillä että kyseessä on demokraattisesti valittu johtaja.  Toisin kuin nettikeskustelussa monet olettavat, myös vaalit voittanutta valtiojohtoa saa arvostella. Sitä kutsutaan sivistyssanakirjakielellä oppositioksi. Saa arvostella omaansa, ja saa arvostella muiden johtoa.

(Oppositiolla toivoisi toki olevan muutakin poliittista ohjelmaa kuin antiberlusconismi, apro e chiudo parentesi)

Lähes jokaisella italialaisella neurologilla, psykiatrilla ja geriatrilla on oma diagnoosinsa Berlusconin terveydentilasta.

Berluscan viimeisimmän sketsin rakennussuojelulliseen puoleen en ota kantaa, koska ovat näemmä hukanneet koko kirkon jälkiä jättämättä. Sattuuhan sellaista, paremmissakin piireissä.

Äänekäs vähemmistö

Italian talous on menossa sen verran pyllylleen, että oikeastaan olisi kaukaa viisasta tarkkailla löytyykö jostain varapoistumistietä.

Suomalaista nettikeskustelua lukiessa tulee kuitenkin sellainen olo ettei ainakaan Suomeen, kun siellä on jo tarpeeksi mutiaisia omasta takaa, ei meitä sinne kaivata.

Minä toivon että äkillinen ilmapiirin persuistuminen on vain äänekkään vähemmistön näkökulmaa, ja selittyisi sillä että anonyyminä jossain uutisten kommenttilootassa tuntee oikeutuksekseen kirjoittaa ihan mitä vaan. Silti ihan oikeasti värisyttää kun jopa Silvio Berlusconista on tullut hauska, huumorintajuinen ja vahva johtaja, joka viimeinkin on laittanut maahanmuuttajat järjestykseen.

C’mon, ihan näin italialaisesta näkökulmasta: maan ongelmien sysääminen maahanmuuttajien syyksi on lievästi sanottuna populistinen silmänkääntötemppu, ja on uskomatonta että joku siihen uskoo.  Että järjestäytynyt rikollisuus saapui Italiaan albanialaisten ja romanialaisten tuomana. Maahanmuuttajat tietysti sopivat ja sopeutuvat saumattomasti jo olemassaoleviin ongelmiin, pimeästä työstä mafiankaltaisiin järjestöihin. Vaan tuskinpa minulla on sananvaltaa tällaisia väärinkäsityksiä oikomaan kun edustan sitä kukkahattu-monikulttuurisuusvouhottaja-feministi-akateeminen joutilaisto-viherpiipertäjä-kommari-mitävielä paskasakkia, en Suomen kansan syviä rivejä.

Oksettaa.