Suomi 2170

Dosentti Kyösti Tarvainen sai Vieraskynän verran palstatilaa väestömatematiikalleen, sillä asioista on voitava puhua-lalla-lalla. Koomisinta jutussa on se, että vaikka Pravda kuinka nuolisi persua, sen sitkeämmin vaki-mokukriittiset kommentoijat esittävät vainoharhaisia päätelmiään todistaakseen Muumimamma Halosen, Thorsin, Pravdan punavihertoimittajien ja mamunhalijoiden olevan salaliitossa. Jussi Jalonen pohtii blogissaan mm. Pravdan motivaatiota julkaista moista soopaa. Onhan niillä vissiin joo leveä teltta, kun samaan ruiskumaalaussuojapaperiin mahtuu eriasteinen vihertärähtäneisyys, räikeä vasemmistoidealismi ja reipas oikeistolainen markkinaliberalismi […] naivista pasifismista ja hampaisiin saakka aseistautuneesta yltiöisänmaallisuudesta puhumattakaan.

Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä millainen maa Suomi on vuonna 2170; asia ei minua juuri liikuta, sillä sadankuudenkymmenen vuoden päästä olen pari metriä mullan alla, samoin lapseni ynnä mahdolliset lapsenlapset, tonttini on neljä metriä merenpinnan alla, ja nykymenolla ihmiskunta saa pitää itseään onnekkaana ja neuvokkaana jos siihen asti selviää.

Tarvaisen näppärässä laskuharjoituksessa on aukkoja. Uskonto ei periydy DNA:ssa kymmeniätuhansia vuosia sinnittelevän neanderthalilaisgeenin lailla, tai muuten riviluterilaisten olisi jo aikaa pitänyt pelätä syrjäytyvänsä Laestadiuksen uskon tieltä. Maahanmuuttajien keskuudessa pidempi koulunkäynti tulee vähentämään syntyvyyttä pitkässä juoksussa. Islam ei ole yksi köntti, ja islamilaisesta maista muuttaneiden joukossa on myös ihmisiä jotka ovat saaneet islamismista tarpeekseen jo kotopuolessa. Ellei heitä sitten potkita takaisin moskeijaan, kun eivät mahdu siihen kantasuomalaisen kovin kapeaan muottiin väärän pigmentin tai jonkun muun esteettisen haitan vuoksi.

Maailmassa on liikaa väkeä; toisaalta niin Suomi kuin Italiakin on huolissaan oman väkensä vähenemisestä. Poliitikot joutuvat tasapainoilemaan kieli keskellä suuta ratkaistakseen miten voidaan kannustaa kansaa lisääntymään niin etteivät ns. vääränväriset tai -uskoiset lisääntyisi.

Henkilökohtaisesti pidän suurempana uhkana ns. suomalaisuudelle suuren maailman palvontaa, enklannin sönkkäämistä kotikielenä umpisuomalaisille lapsille, joka ikistä joka tulee ihmettelemään että ai, kirjoitatko väitöskirjasi suomeksi? Mutta ei edes suomen kielen katoaminen oikeastaan ole minun murheeni, tuskin edes lasteni murhe.

Kiitos, Alexander Stubb

Olen tasan samaa mieltä Alexander Stubbin kanssa, ehkä jopa ensimmäistä kertaa, ja tämä tekee hänestä jo toisen kokoomuspoliitikon jota arvostan.

Mamukeskustelu on todella vastenmielistä, sillä populismi on vastenmielistä. Populismlla ei ratkaista ongelmia, edes maahanmuuttoon liittyviä; ne lakaistaan maton alle kiinnittämällä katse johonkin epäolennaiseen ja puhumalla suu vaahdossa imaamin parrasta.

Meno maan Virallisen Totuuden verkkokeskustelussa on ollut viime aikoina sen verran hurjaa, että yhdelle jos toiselle suomenkielentaitoiselle on tullut mieleen kannattaako tuollaiseen maahan ylipäätään mennä/palata. Ai niin, eihän kukaan maailmalla suomea osaa joten onko tuolla nyt väliä, ja parempi etteivät tulekaan. Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta johtuvat ongelmat ratkeavat parhaiten sillä että lopetetaan maahanmuutto, ja ollaan keskenään leijonariipukset kaulassa pitämässä white pride -pippaloita. Virallisen Totuuden lehti on myös huomannut että mamukriittisyydellä on nostetta ja ottanut vakiohjelmistoonsa mamu-aiheiset jutut; jokainen artikkeli jossa mainitaan sana somali saa reaaliajassa peräänsä noin neljänsadan vakikommentoijansa vakivastaukset. Tiedä sitten miten tämä tapahtuu, vastaavatko työaikana vai maksaako fatta laajakaistan?

Minä en tiedä onko mokukriittisyys äänekkään vähemmistön vai aivan vastikään mölyt mahastaan päästäneen hiljaisen enemmistön juttu; epäilen ensimmäistä, pelkään jälkimmäistä.

Äänekäs vähemmistö

Italian talous on menossa sen verran pyllylleen, että oikeastaan olisi kaukaa viisasta tarkkailla löytyykö jostain varapoistumistietä.

Suomalaista nettikeskustelua lukiessa tulee kuitenkin sellainen olo ettei ainakaan Suomeen, kun siellä on jo tarpeeksi mutiaisia omasta takaa, ei meitä sinne kaivata.

Minä toivon että äkillinen ilmapiirin persuistuminen on vain äänekkään vähemmistön näkökulmaa, ja selittyisi sillä että anonyyminä jossain uutisten kommenttilootassa tuntee oikeutuksekseen kirjoittaa ihan mitä vaan. Silti ihan oikeasti värisyttää kun jopa Silvio Berlusconista on tullut hauska, huumorintajuinen ja vahva johtaja, joka viimeinkin on laittanut maahanmuuttajat järjestykseen.

C’mon, ihan näin italialaisesta näkökulmasta: maan ongelmien sysääminen maahanmuuttajien syyksi on lievästi sanottuna populistinen silmänkääntötemppu, ja on uskomatonta että joku siihen uskoo.  Että järjestäytynyt rikollisuus saapui Italiaan albanialaisten ja romanialaisten tuomana. Maahanmuuttajat tietysti sopivat ja sopeutuvat saumattomasti jo olemassaoleviin ongelmiin, pimeästä työstä mafiankaltaisiin järjestöihin. Vaan tuskinpa minulla on sananvaltaa tällaisia väärinkäsityksiä oikomaan kun edustan sitä kukkahattu-monikulttuurisuusvouhottaja-feministi-akateeminen joutilaisto-viherpiipertäjä-kommari-mitävielä paskasakkia, en Suomen kansan syviä rivejä.

Oksettaa.

Minä ja mamut

Nykyään ei enää olla rasisteja, nykyään ollaan maahanmuuttokriittisiä. Mikä ei tietenkään ihan sama asia ole, sillä monen maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä neekeri on ihan all right, jos se on jenkki. Jotain edistysaskelia on ihmiskunta ottanut.

Kaikenlaisia kansanryhmään kohdistuvia yleistyksiä toki on: kaikki juutalaiset on sitä ja smugut tätä.

Maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä ulkomaalaiset, jotka ovat työttömiä ovat tulleet elämään siivellämme; ne, jotka tekevät töitä varastavat työpaikkamme. Missä ulkomaalaisen kuuluisi sitten olla? Omassa maassaan, vastataan. Koulutetun väen maahanmuutto on tietysti lähtömaalta pois, aivopakoa. Pitäisi jäädä tekemään töitä oman maan kehittämisen puolesta (heristelee sormea).

Nyt paljastan Fatiman Neitsyen kolmannen salaisuuden, julkaisemattomana versiona: kaikilla mamuilla ei välttämättä ole työtä, tai koulutustaan vastaavaa työtä, tai riittävän hyväpalkkaista työtä kotimaassaan. Lisäksi mamulla saattaa olla jotain henkilökohtaisia suunnitelmia joihin hän tarvitsee fyrkkaa: lasten kouluttamiseen, talon rakentamiseen, minimarketin perustamiseen, riksan tai hot dog-kärryn ostamiseen. Ja toisin kuin kehitysapua, joka hyvinkin saattaa olla tulonsiirto rikkaiden maiden hyväuskoisilta köyhien maiden rikkaille/korruptoituneelle vallanpitäjäluokalle/avustusjärjestöhenkilöstön  ilmastoitujen jeeppien ostamiseen, vahditaan mamun postisiirrolla lähettämien hiki otsalla ansaittujen rahojen käyttöä tarkkaan, todella tarkkaan, mitä nyt joku lankomies saattaa vetää välistä (tässä kohdassa maahanmuuttokriittisen tulisi nyökkäillä).

Jossakin päin Italiaa parannettiin mamujen asumisoloja, ja tuli ilmi että monet olisivat mielummin jääneet kymmenen miehen parakkiin kuin muuttaneet stadin kämppään, syynä että jos maksaa vuokran, sähkön ja veden niin tilipussista ei jää enää mitään lähetettäväksi äidille, vaimolle ja lapsille Rufisqueen. Tässä kohdassa italialainen duunari vastaa: niinpä. Ilmeisesti yksittäisen perheen elintason nousu täytyy repiä jonkun selkänahasta, kun tässä maailmassa ei mitään anneta ilmaiseksi. Paitsi jos saa joltakin kaverilta väljälti rahaa jonkun pillunpäreiksi pommitetun epädemokraattisen valtion jälleenrakentamisurakkaan, ja kai sitäkin ennen täytyy olla kieli ruskeana aikansa.

Mamut harvoin haluavat jäädä ikuisiksi ajoiksi ulkomaahan, ellei heitä siihen pakota joku Isompi Asia: sota, vaino, nälkä, rakkaus. Näiden motivoimana voi tehdä enemmänkin töitä integraation eteen, ellei sitten syystä tai toisesta tipahda omaan kulttuurishokkiinsa.

Kielen oppiminen on valtavan tärkeää. Kun olimme Suomessa vuonna 1999, oli Yliopiston kielikeskuksen (kalliille) kursseille hirveä ryysis, ja työkkärin puolella tarjottiin kotoutumistuen lisäksi pelkkää eioota. Yritin lykätä mutiaista, siis miestäni, Amiedun CAD-kurssille, mutta eivät ne sitä sinnekään huolineet. Jotain suomalaiseen elämään ja kulttuuriin tutustumiskurssia, ja kansantanhuja somaleille olisi löytynyt. Toivottavasti tarjonta on parantunut.

Olen sitä mieltä että maassa maan tavoilla tai maasta pois, mutta puheita pidemmälle linjaa on vaikea toteuttaa, jos lainrikkoja on maassa pakolaisstatuksella tai jos yhteispeli alkuperämaan kanssa ei muuten toimi: Italia kyydittää romanialaiset pikkurikolliset takaisin kotimaahan, josta he tulevat seuraavalla linja-autolla takaisin, koska Romanian lentokenttäpoliisi ei pidätä henkilöitä jotka eivät ole syytettynä Romaniassa. Näitä kannattaa miettiä. Tai sitä, onko Ranskan koululaitoksen tiukka linja huivikysymyksessä hyödyksi vai haitaksi. Ihastuttavan toimeliaisuuden merkkinä näytettiin televisiossa Ranskan santarmeissa palvelevaa mamu-taustaista miestä, jonka toimenkuvana on Ranskan lakien opettaminen imaameille.

Italiassa mamu voi joutua hankalaan väliin, kun edellytetään lain noudattamista maassa jossa kukaan muu ei sitä noudata; oleskelulupahakemuksessa vuokrasopimusta (mikä?!!), työsopimusta. Tietenkään en toivo että maan tavalla eläminen tarkoittaisi camorraan värväytymistä tai pimeää työtä. Tässä kohdassa olisi valtaväestöllä ja lainvalvojilla skarppaamisen varaa, sillä ihan kaikkea ei kuitenkaan voi vyöryttää Romanian romanien syyksi.

Monikulttuurisuus on kiistämättä välillä vaikeaa, ja monokulttuurisuus on fiktio joka on kirjoitettu koulun itsenäisyyspäivän juhlaa tai fasistisen lauantain paraatia varten.

Näin tuumien,
minä, mamu.

Suomi-Italia -rasismimaaottelu

Tätä on kuulkaa fundeerattu vuosia, eli kuten itse aiemmin kysyin: onko Suomi rasistisempi maa kuin Italia, vai päinvastoin? Minä väittäisin että Suomi, mutta se perustuu ihan fiilistelyyn. Sellaiseen hiljaiseen tuijotukseen. Kummallisia rotuteorioita olen toki yhtälaisessa mitassa kuullut sekä itähelsinkiläiseltä suutarilta että Tuppulalaiselta kalakauppiaalta, ja molemmille olen tasapuolisesti suuttunut.

Suomalaisen rasismin mittaamisessa suurin epävarmuustekijä on ns. hiljainen enemmistö, joka Italiasta puuttuu. Suomalainen punaniskarasisti joka juovuspäissään metrossa pauhaa neekeriperkelettä, uskoo vakaasti että kansan syvät rivit ovat hänen puolellaan, niin ne saattavat ollakin, piruko siitä selvän ottaa. Pitäisi jokaikinen vuoronperään juottaa känniin ja viedä kuulusteltavaksi. Hyvien ihmisten hiljaisuus antaa tilaa pahalle, […] not merely for the hateful words and actions of the bad people but for the appalling silence of the good […], kirjoittaa Martin Luther King Jr. kirjeessään Birminghamin vankilasta.

Suomessa voi törmätä myös käänteiseen rasisimiin, eli kun ei olla totuttu vierasmaalaisiin niin ei niille uskalleta pitää jöötä vaikka tarvis olisi. Ettei vain sanottaisi rasistiksi. Siksi lause on paras aloittaa sanoilla ”en ole rasisti, mutta…” joka raivostuttaa minua osapuilleen yhtä paljon kuin ”en ole feministi, mutta…”.

Puurot ja vellit menevät sekaisin jos sanaa rasismi käytetään yleisesti ja yhtäläisesti sekä rotuennakkoluuloista että laajemmasta muukalaisvihasta, jota myös ksenofobiaksi voidaan kutsua. Aikanani kuullessani uutisista että italialaiset skinit olivat hakanneet espanjalaisia nuoria, ihmettelin miten he edes erottivat nämä valtaväestöstä. Mene siinä sitten rotuvihaamaan ryssiä tai ruotsalaisia, no, ehkä Euroopan geenikartta antaa siihen oikeuden mutta hiustenhalkomista se on silti, kun rasisimin jakolinlat perustuvat enemmän siihen genooman näkyvään osaan yleensä ja pigmenttiin erityisesti. Italiaan tehtiin rotulait Mussolinin aikana, mutta koska väestön geenipohja on laaja niin kyllä siinä sai virkata ylimääräistä kehystä asialle. Olen ollut todistamassa varsin koomisia tilanteita, kun questuran poliisit eivät erottaneet albanialaista oleskeluluvanhakijaa italialaisesta työnantajasta, tai kun Fiumicinon lentokentällä Sulttaanin käsimatkatavaraa käännettiin ylösalaisin, toisen poliisin tivatessa mieheltä puhuuko hän yhtään italiaa. Minkäs mies sille mahtaa että hänellä on Al-Qaidan etsintäkuulutetun naama.  Etelä-Tirolin skinit vihaavat italialaisia, mutta heillä onkin saksankielisinä alkuperäiskielistä rotuoppia saatavilla mielin määrin. Ihan oikean rasistin tulisi uskoa että suomalaiseen/italialaiseen perheen adoptoitu erivärinen lapsi jää silti valkoisia sisaruksiaan typerämmäksi, onkohan moisia hengen jättiläisiä nykymaailmassa ja sivistysvaltiossa vielä olemassa? Rodun ja älykkyyden suhteesta on kirjoitettu yhtä jos toista, koomista sinänsä kun molemmat käsitteet ovat tieteellisesti vähän epämääräisiä. Teoriasta tulee väistämättä savijaloilla seisova jättiläinen.

Vierasmaalaista pällistellään kaikkialla missä niitä on vähän, tai niin minä ainakin olen antanut itselleni kertoa. Että afrikassa jos eksyy kyliin/kaupunginosiin jossa siirtomaaherrat ovat harvoin näyttäytyneet, juoksevat kakarat perässä osoitellen sormella ja huutelemassa toubabia. Ei se ole rasisimia. Ehkä todellista rinnakkaineloa on helpompi lähteä luomaan maassa, jossa jokaisella ei ole jo vuosisatojen aikana vakiintunutta paikkaa, johon hänet pigmenttinsä mukaan laitetaan. Jenkeillä meni viimeisessä jaossa korttipakka sekaisin.

Italiassa painavan rasisminvastaisen sanansa lausuu kirkko, vaikka niillä on sitten omat preferenssinsä, kuten että maahanmuuttajia pitäisi mielummin ottaa sellaisista maista joissa on vallalla katolinen usko.

Rasisimin ja muukalaisvihan voi jakaa myös pitkän matkan, keskimatkan ja lyhyen matkan rasisimiksi. Suomessa tupataan pitämään samaa välimatkaa muukalaiseen, oli kanssakäynti sitten viran puolesta tapahtuvaa, tuttavallista tai peräti intiimiä. Italialaiset tuntuvat suvaitsevaisilta, kunhan mutiainen ei mene meidän tytön kanssa naimisiin. Suomalaiset linnottautuvat kielimuurin taakse ja mielellään puhuvat mutiaiselle enklantia vaikka tämä osaisi jonkin verran suomea, ettei vain oppisi liian hyvin, sitten sitä joutuu raahaamaan mukanaan vielä loppuillasta kun vetäydytään mutisemaan heimokieltä.

Italialaiset miehet ottavat itselleen kaikenvärisiä vaimoja, ja kaikenväriset naiset ovat tasa-arvoisia keskenään TV-ohjelmaa keventävänä parina pitkiä sääriä tai kalenterityttönä. Mitä veen väliä minkäväriset reunat veellä on, de gustibus.

Italian politiikassa muukalaisviha on otettu äänenkalastusteemaksi yllättävän, pelottavan kepeästi. Ulkomaalaisten tekemistä rikoksista toitotetaan mediassa näyttävästi, ja minä huokaan huojennuksesta että tappavat ja raiskaavat suomalaiset rajoittavat harrastuksen kotimaahansa. Tämän hetken sylkykuppina ovat romanialaiset. Raiskaavista ulkomaalaisista kirjoittanen huomenna, kun on maailmanlaajuinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä.

Sarin mukaan italialaiset pitävät itseään ihmisen mittana, kuin Leonardo Da Vincin Vitruviuksen mies. Voipi olla tottakin, ja syynsä siihen on. Yllättävän paljon aikaa käytetään siitä huolimatta sen pohtimiseen mitä muut, lähinä Saksa, Ranska, jossakin määrin Englanti ja hyvä paha USA meistä – kirjoitan meistä kun tarkoitan italialaisia, mikä ansaitsisi oman lukunsa sekin – ajattelevat. Italialle ei ole sentään langennut sellaista onnea että universumin napa sijaitsisi aluerajojensa sisällä, se kun makaa kiistämättä Eiffel-tornin alla… Itseruoskinta loppuu kuitenkin aina hymistelyyn: kyllä tämä sentään on maailman kaunein maa ja mamman pasta on hyvää. Mikä kieltämättä pitää paikkansa. Ehkä itseruoskinta on katolista tyyppiä, eli polvillaan puolentuhatta vuoripyhätön rappuja nousseella katuvaisella on kevyt mieli ja voi taas aloittaa lahjusten ottamisen puhtaalta pöydältä?

Suomessa on liikaa ulkomaalaisia. Italiassa on liikaa ulkomaalaisia. Suomessa on myös liikaa suomalaisia, ainakin mikäli Linkolan laskut pitävät paikkansa. Joku on ehdottanut – en nyt löydä googlaamalla lähdettä – että Italian ongelmat voitaisiin ratkaista antamalla suomalaisten miehittää maan. Mitä omaan korteeni keossa tulee, yritän propagoida jonkin sortin pragmaattisuutta, vaikka olenkin saapunut kyökin ovesta.