Joulutraditiokriisi

Meillä on jo vuoden pari ajan joulu ollut vähän persiillään.

On jokseenkin turhauttavaa vääntää stressissä erilaisia laatikoita joita kukaan ei syö, ja niinpä niin kauan kun anoppi eli, nakitin koko joulun hänelle. Win-win-tilanne. Mutta nyt meitä on vain neljä, eikä edes sitä lähisukua jonka luokse voisi rantautua pitkään pöytään. Hengästyneenä kuuntelen kummitätien selostusta täytetystä pastasta ja piiraista, joita heiltä on tilattu kahden-neljänkymmenen illallisvieraan voimin syötäviksi.

Eli siis: mitä aattona pöytään?

Pitkän pohdiskelun ja olemattomien esivalmistelujen jälkeen olen päätynyt napolilaisen aattoaterian linjoille: ei lihaa, vain vihanneksia ja kalaa. Painelin aattoaamuna kalakauppaan tarkistamaan josko vielä jotakin saa, ja jo vain: ostin valmiiksi liotetun baccalàn (suolattu turska, erotukseksi stoccafissosta eli kapakalasta), simpukoita (vongole), jotka äyriäisiin kuuluvien scampien kanssa joutavat tomaattikastikkeeseen. Secondona sitten se suolakala ja friteerattuja kasviksia (kesäkurpitsaa, munakoisoa ja kukkakaalia vehnäoluesta, vehnäjauhoista ja munanvalkuaisvaahdosta tehdyssä frityyritaikinassa), sekä peräti kolmea sorttia salaattia contornoksi: Suomessa italiansalaatin nimellä syötävää venäläistä salaattia eli insalata russaa, pääasiassa kukkakaalista koostuvaa insalata di rinforzoa ja rosollia, josta ei kukaan tykkää paitsi minä, ja joka mutkisti muutenkin ruuanlaittoa sillä etikkapunajuuret olivat saksankaupasta loppu ja jouduin pikaetikoimaan tavalliset keitetyt vakuumiin pakatut punajuuret. Alkupalaksi ehkä paahdettua leipää ja latva-artisokkapateeta. Samalla kun friteeraan sen suolakalan, voin paistaa kalapuikkoja näille gastronomiasta mitään ymmärtämättömille.

Aterian päätteeksi onkin sitten pähkinöitä, mandariineja ja suklaata. Eiköhän näillä pärjätä.

Stressitöntä joulua!

Joulukalenteri 9: leipää ja sirkushuveja

Koska 8. päivä oli juhla ja 7. päivä ponte, se tarkoittaa käytännössä sitä että lapsikullat ovat olleet kotona neljä päivää. Joulupuu on rakennettu, muu aika on mennyt erotuomaroidessa pikkuväen nahistelua.

Lauantaina raahasimme koko jengin sirkukseen, sunnuntaina piazzalle katsomaan pelle-esitystä. Immacolatan aattona söimme ystävien luona friteerattua kapakalaa ja muuta asiaan kuuluvaa. Lapset viihtyivät kun niitä oli 2+2; aikuisilla oli hauskaa kun ipanat olivat poissa jalosta ja viimeinkin sai viettää aikaa aikuisseurassa. Illan ehdoton kohokohta oli kun emännän isä kommentoi vaimonsa sukulaisia ja vaimon äimistyneen katseen jälkeen totesi erehtyneensä vaimosta, no, sattuuhan sitä.

P come presepe

Jouluseimi on mielestäni paras pala joulukoristelussa, ja jos se olisi minusta kiinni, jättäisin kuusen suosiolla väliin. Sulttaani pitää kuitenkin kynsin hampain kiinni tuosta epäitalialaisesta traditiosta.  Koska aikaisempien vuosien joulukuusi heitteille jäätyään oli päässyt niin kovin harvaksi, sahasimme sen polttopuiksi ja toimme taloon anoppivainaan muovikuusen, jonka elinkaaren ekologisuutta tuskin parantaa se että jättäisimme sen lakanoihin käärittynä pannuhuoneeseen. Vainajaa kantamaan tarvittiin kolme miestä: Sulttaani, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli ja Karpaattien Karpaasi. Muovikuusi on todella leveä, jouduimme jättämään kaksi alinta oksariviä suosiolla pois, ja siihen upposi todella paljon koristeita: yksi sarja kirkkaita, kaksi sarjaa värivaloja, pastatähtiä, olkitähtiä ja -nauhoja, kultaspraylla maalattuja aleppomännyn käpyjä, anopin viimeisenä joulunaan hankkimat eli siis vähän käytetyt kullanväriset koristepallot aitoa muovia, kaiken huippuna olkitähti Made in Finland.

Tämän vuoden jouluseimen maisemaksi on käytetty jälleen rypistettyä ruskeaa pakkauspaperia. Laavumainen maja on tehty vanhasta punotusta rantakassista, ja laavun etutolppana on puuhaarukka. Kitschit värivalot ovat edelleen samat kuin vuoden 2005 seimessä, joulun tähteä varten minulla on jo loistava suunnitelma mutta ensiksikin kultaspray on lopussa – lähes katastrofi joulun alla – ja toiseksikin, terassille ei nyt pääse spraymaalilla suttaamaan kun siellä on märkää ja pimeää. Parempia aikoja odotellessa.

Seimi 2007
Seimi 2006 (vain figuurit)
Seimi 2005

D come dolci

Kuva: Floriano Calcagnile. Kuvan lähde Wikipedia Commons.

Kun kerran on ruokatorstai, päätin heittää joulukalenteriin jotain syötävää, makeaa vielä. Politiikan ja marmatuksen väliin tarvitaan kuohkeampia kerroksia, ettei blogi happane.

Italian joululeivonnaisista lienevät tunnetuimpia alun perin Milanosta kotoisin oleva panettone, Veronan pandoro ja Sienan panforte.

Tuppulalaista jouluperinnettä edustavat friteeratut taikinamykyt, joiden nimi on Purcidduzzi.

Tarvitaan:

1 kg jauhoja
40 g hiivaa, sekoitetaan lasilliseen vettä
2 dl oliiviöljyä
2 lasia valkoviiniä
ripaus suolaa

vino cottoa tai hunajaa
kanelia
tomusokeria
nomparelleja

Hiiva liuotetaan lasilliseen kädenlämpöistä vettä, sekoitetaan jauhoihin (Italiassa on lähes kaikissa resepteissä jauhot keossa pöydällä, ja niihin lähdetään lisäämään nestettä, elikkä juuri päinvastoin kuin Suomessa). Sen jälkeen lisätään 2 dl oliiviöljyä, valkoviini ja ripaus hienoa merisuolaa. Taikina alustetaan ja jätetään nousemaan ainakin kolmeksi tunniksi.

Kun taikina on noussut, siitä leivotaan sormenpaksuisia matoja, jotka leikataan noin kuutiosenttimetrin kokoisiksi taikinamykyiksi. Taikinapallot paistetaan upporasvassa ja valutetaan talouspaperin päällä. Sen jälkeen ne kastellaan juoksevaan hunajaan tai vino cottoon, sieltä noukittuna keotaan pyramidiksi lautaselle. Päälle ripotellaan tomusokeria, kanelia ja nomparelleja.