Avainsana-arkisto: raksa

Ammatinvalinnasta

Ammatinvalinnan vaikeudesta ja työnvieroksunnasta ideologiana ollaan kirjoitettu siellä ja täällä.

Hakeuduin opiskelemaan arkkitehtiosastolle varsin sattumanvaraisista syistä, mutta en ehkä aiheetta. Pääsykokeet suosivat niitä jotka kunnostautuvat piirtämisessä ja matematiikassa. Olisin ehkä halunnut kultasepäksi, mutta tätini ei suositellut alaa minulle tai kenellekään, tai ainakaan naiselle; olin kiinnostunut sosiaaliantropologiasta mutta isän mielestä Valtsikasta valmistuisi lähinnä Alkon kassaksi. Sankariarkkitehtieetos ei istunut (tytöille harvoin istuu, vaikka rivien välistä annetaankin ymmärtää että se on sitä Ainoaa Oikeaa Arkkitehtuuria), ja jossain vaiheessa totesinkin että nyt riittää, kivakiva, diplomityö valmiiksi ja sitten maailmalle miettimään mikä minusta tulee isona. Kultaseppäkoulussa vietetyn vuoden ja grafiikan alan sekatyöläisen pestien jälkeen päädyin kuitenkin arkkitehdiksi, koska en muutakaan osannut, tai: osaan vähän kaikkea, ja pelaan hyvin Trivial Pursuitia. Olen pinnallisen yleistiedon piirimestari. Ihminen voi tuntea työn iloa, vaikka ei löytäisikään omaa unelma-ammattiaan. Monenlaiset työt voivat olla palkitsevia, kirjoittaa Rosa Meriläinen kolumnissaan.

Minua ei aja mikään luomisen palo, mutta saan ihan siinä jokapäiväisessä arkiduunissa viboja hyvistä rakenteista ja siitä että lämmönläpäisykertoimet ovat kohdallaan, jonkinlaisesta rakennusten harmoniasta ympäröivän kaupungin tai maiseman kanssa, tilasta, valosta, pinnoista. Mielikuvissa arkkitehti on se luova tyyppi, joka tulee työmaakokoukseen ilman kravattia, ja joka työmiesten mielestä ei ymmärrä mistään mitään, kun on lykännyt huoneeseen jyrkän kulman jonka takia klinkkereitä joutuu leikkaamaan ihan vaivoiksi asti. Mielikuvalla on pohjansa todellisuudessa, mutta itse ainakin uskon että arkkitehdin työstä suuri osa on kulttuurivälittäjän hommaa: pelkällä estetiikalla ei pitkälle pötkitä, mutta ei insinöörien yksin suunnittelema maailmakaan mikään ihanteellinen paikka ole, vaikka pystyssä ehkä pysyykin. Ilmastointi saattaa mennä vituralleen jos joku ihmispolo avaa ikkunan nuuhkiakseen kukassa olevaa appelsiinipuuta makuuhuoneen ikkunan alla.

Mainokset

Ammatinvalintaa vielä harkitseville

Koulun edessä käyty keskustelu:

Francesco on ollut tänään meillä töissä. – Kuka? – Putkimies. – Ai se nelikymppinen joka ajaa Audilla? – Ei, meidän putkimiehellä on Mersu.

Loman loppurykäys

punamultaa

Vähiin käy ennen kuin loppuu, ja loman lopussa tulee aina helkkarinmoinen kiire.

Keitimme 30 litraa punamultaa, Hangö Faluröd, maalasimme saunan ja pinkaisimme illaksi oopperaan. Kummitätini Kuiskaaja piffasi.

Koska alkuperäisissä ulkoverhouslaudoissa oli ennen mekaanista maalinpoistoa lateksi ja paikoin sen alla taivas tietää mikä petroliöljymaali, katsoin viisaimmaksi boostata keittomaalia pellavaöljyvernissalla. Resepti oli aika tarkalleen Talotohtorista:

28 l vettä
1 kg rautavihtrilliä
2,5 kg jauhoja
5 kg punamultaa
2 l pellavaöljyvernissaa

Maali keitettiin tiilistä ladotun pihagrillin päällä 60 litran vaihteistoöljytynnyrissä, jonka Automies oli tuonut duunista ja leikannut auki rälläkällä. Operaatioon meni kolmisen tuntia, sillä pigmentti lisättiin kahden ja puolen tunnin kohdalla ja pian sen jälkeen alettiin kuivatella padassa kasteltua koelautaa.

Vuorilautojen maalaaminen jää Automiehelle, niiden pohjamaaliksi käy sinkkivalkoinen ja pinnalle Uulan pellavaöljymaali. Numeroidaan ja maalataan penkillä, ettei tarvitse teippailla tai muuten skarpata. Tarkkaa kättä vaativat kohdat nakitetaan rouva Tuomenkukalle. Automies on hyvä johtaja: hän osaa delegoida.

Zen ja mekaaninen maalinpoisto

Olen jälleen kerran todennut pitäväni mekaanisena toistuvasta ruumiillisesta työstä, joka väsyttää niin paljon että antaa levollisen yöunen, ja jonka aikana jää tilaa omille ajatuksille, kun ei siinä työsuorituksessa niin järin funtsimista tarvita. Voi siinä jutellakin, jos löytää jonkun samanhenkisen. Minä tunnen yhden tohtorisnaisen Pescarasta.

Repeilevän lateksin raappaaminen saunan takaseinästä saattaa olla tie autuuteen.

Sauna

sauna

Valtiovierailua odotellessa olemme ryhtyneet Automiehen kanssa saunankorjaustalkoisiin. Italialaisia vapaaehtoisjoukkoja odotettavissa viikon loppupuolella ja ensi viikolla lisää, ja koska Rusetti on paitsi sievä, myös tiettävästi sinkku, on sanan kiiriessä arkkitehtineidon saapumisesta odotettavissa vielä lisää apuvoimia. Voiko naisen valloittaa timpurintaidoilla? Minä väittäisin että joo, ja tiedoksi kuitenkin kaikille että Automies on jo varattu.

Saunan ulkoverhous oli yhdeltä sivulta laho, toisesta päädystä repsahtanut irti rungosta, kahdelta muulta sivulta ookoo, vain uuden maalin tarpeessa. 70-luvun lateksi tippuu, ja koska sen alla lauta on pinnasta hapertunutta, saa sitä työvoimavaltaisesti raaputtaa kovalle puulle. Mieleni tekisi keittomaalia, mutta tuntemattomasta 1940-luvun maalista on saattanut imeytyä pohjiin jotakin vernissaa niin ettei punamulta seinässä pysy, tai tiedä hänestä, ehkä joku boostattu punamulta? On konsultoitava Panu Kailaa.

Automiehen ystävä oli remontoinut mummunperintönsä, ja puretun kuistin seinästä poijjaat olivat pistäneet talteen 32 säkkiä sahanpurua. Kyllä sillä yhden uuden saunanseinän eristää, ja yläpohjat myös.

Neljän valokuvameemi

Janka haastoi minut valokuvameemiin. Tässä ei olekaan ollut pitkään aikaan oikein kunnon meemiä.

Ohjeet kuuluvat näin:

1. Mene kuvakansioosi (tai missä ikinä säilytätkään kuviasi) neljänteen alakansioon (tämä oli haasteen vaikein kohta, kun niitä kuvia on vähän siellä ja täällä ja työkoneella lisäksi).
2. Valitse sieltä neljäs kuva.
3. Postaa kuva blogiisi ja kerro samalla kuvan tarina.
4. Haasta neljä ihmistä.

Tässä ohjeiden mukainen kuva:

24-27

Öh, hieno? Kuvan selitys on kovin raamatullinen:

24 Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.

25 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.

26 Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.

27 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.

Haastan mukaan kenetpä muun kuin valokuvaamisessa kunnostautuneen Keksin Sarin, tämän vuoden puolella huonosti kuvia postailleen Calendulan, Karkin Milanon liepeiltä (saadaanko kuva ankan palleista lautasen reunalla? ;), Ciacionian S:ää en, kun on jo osallistunut. Riittää.

Avotakka

Olen piirtämässä asiakkaalle matalaenergiataloa, ja laittaisin siihen, siis mikäli toimeksiantaja asiasta vakuuttuu, jonkinlaisen sydänmuurin, paitsi ei talon sydämeen vaan pikemminkin pinnan lähelle niin että se ulkopuolelta toimisi tromben muurina. Takka muurin sisäpuolelle pitäisi tulla, ja takkajuttuja lueskelemalla muistin erään asian, jota en Suomesta kaipaa lainkaan:  Suomi on niin pieni maa että sinne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.

Oletetaan, että joku ihmispolo haluaisi olohuoneeseensa takan, ihan sellaisen avotakan jonka liekkien lämmöstä voisi nauttia vaikka alasti karhuntaljalla takkatulen ääressä makailemalla, ai kun romanttista. Hän menee möläyttämän asiasta jossakin pienrakentajien nettifoorumilla, ja saa kimppuunsa järkyttyneen lauman jeesustelemaan että miksi sellaista energiasyöppöä, ja avotakasta tuulee ja sataa sisään, tulee lintuja ja hyönteisiä, savuttaa.

Lähes samalla lailla tapahtuu jos avotakan on saanut vaikkapa perinnöksi tai talokaupan myötä, paikalle riittää kumminkaiman saunakaveria, lankoa ja työtoveria jakamaan neuvoja siitä kuinka takkaa voisi ainakin takkasydämellä ja luukuilla parantaa, ellei sitten pura koko hoitoa ja rakennusten perustusten vahvistamisen uhallakin rakenna Sitä Ainoaa Oikeaa Tulisijaa, eli varaavaa takkaa, jonka kanssa voi säästää lämmityskuluissakin, vaikka asia tuskin on listalla ensimmäisenä kun talossa on kaukolämpö, plus kaksikymmentäviisi ympäri vuoden, jengi hyppii alusvaatteissaan sydäntalvella ja koivuhalot ostetaan Shelliltä. Suurten muutostöiden jälkeen koko perhe saa pilkkiä grillitikulla nunnauunin luukulla, vähän niin kuin entisaikaan kolmijalalla kakluunissa kun ei taivasosuuteen kuulunut sitä hellahuonetta, mutta väliäkö tuolla kun Tekniikan Maailmakin on sen testannut, puhdas palaminen on tärkeää ja puhtaaseen palamiseen tarvitaan oikeaoppinen tulisija. Ja päätökset pitää tehdä rationaalisesti eikä tunteella, ja mikäs sen rationaalisempaa kuin se että on läjäkaupalla numeroita savun lämpötilasta säästyviin kilowattitunteihin.

Mahdollisesti sama jengi polttaa mökillä ulkogrillissä kaiken painekyllästetystä lastulevyyn, ja makkarat siihen päälle.

Fundamentalistien asuttamassa maassa – siis, ei Italiassa – kompromissi on ruma sana, mutta ähäkutti minäpä haluaisin näille varaavan avotakan. Kunhan keksin kuka sen osaisi muurata, kun ei takka paperilla juuri lämmitä. Naapurikaupungissa on kuulopuheiden mukaan yksi takkamuurari joka olisi tehnyt varaavia, ja eräs tuppulalainen rappari olisi teettänyt työn Saksassa asuvalla ellei peräti saksalaisella langollaan.