Avainsana-arkisto: sukupuoli

Mistä on pienet tytöt tehty

Löysin blogosfääristä facebook-ystäväni – tässä tapauksessa IRL minulle täysin tuntemattoman italialaisen laktivistin – linkkaaman postauksen sukupuolitetusta mainonnasta jonka pääosassa esiintyvät lapsukaiset.

Kuvissa esiintyy pikkutyttöjä ”miehen” eli pikkupojan arvioivan katseen kohteena tai meikattuina, huulet törröllään. Kaikista hilpein kuva on kuitenkin viimeinen, jossa pikkutyttö on selkä kumarassa täyttämässä pesukonetta samalla kun pikkupoika puhuu puhelimessa. Luojan kiitos keittiö ei ole pinkki.

Kuvassa hätkähdyttää sen (tahaton?) todenmukaisuus: mahdollisesti lapset tai mainoskuvan lavastanut AD eivät ole koskaan nähneet isän tekevän kodissa yhtään mitään.

Luultavasti samalta valmistajalta on tulossa myös minikokoinen olohuone, jonka mainoksessa tyttö imuroi lattiaa, poika katsoo televisiosta liigaottelua kaljatölkki kädessä.

Mainokset

Lika barn leka bäst

Jäin seuraamaan lääkärisnaisten parinmuodostuksen ongelmista poikinutta keskustelua Pravdassa, ja yllätyksekseni huomasin ettei juuri kukaan nähnyt todellisen ongelman, syrjäseutujen lääkäripulan, johtuvan siitä että mies ei voi muuttaa jonnekin hevonnavalle vaimon työn perässä. Tuhmia nämä dottoressat, jotka haluavat naida ylöspäin. On se kun ei tavallinen mies kelpaa. Ja mieskiintiöt lääkiksessä olisivat hyvä juttu, kun muutenkin on arveluttavaa että naisia koulutetaan vuosikausia ja sen jälkeen ne jäävät äitiyslomalle. Miehillähän ei ole perhettä. Oikeastaan lastenteko pitäisi kieltää akateemisilta naisilta kokonaan, tai tietyin rajoituksin sallia virkattupipohumanisteille, joille ei tuottavaa työtä löytyisi kuitenkaan tässä kovien arvojen maailmassa.

Voiko akateeminen nainen valita puolisokseen vähemmän koulutetun miehen? Voi, mutta se vaatii mieheltä aivan helkkarin hyvää itsetuntoa. Lisäksi ns. uranaisen puolison täytyy vaimon ajanpuutteen vuoksi usein tinkiä ”nuori, nätti, silittää mun paidat” -hoivafantasioista, mikä saattaa olla liikaa vaadittu jopa DI:ltä. Osa lääkärisnaisille sopivista lääkärispuolisokandidaateista ottaakin suosiolla vaimokseen hoitsun, tai vaihtaa akateemisen vaimonsa hoitsuun seuraavalla kierroksella. Vaikka tuskin niitä paitoja siltikään silitetään ennen viimeistä kutsua, ainakaan HUS:n työpaineilla. Ai niin, lääkäreillä on työtakki, ja paidansilitys on ymmärrettävästi ongelma autokauppiaille.

Olen itse tyytyväinen naimakauppaani arkkitehdin kanssa: viimeiseen asti kiistän sen olleen barbie-leikissä lukkoonlyöty tavoite, josta ”ylöspäin” tai ”vaakasuuntaan” naivia naisia syytetään. Kyseessä on ihan puhdas työtapaturma. Varmaan moni-, siis, kaksikulttuurisessa liitossa on plussaa se, että on ainakin jotain yhteistä, ja ammatillisessa homogeenisyydessä helpotus se, että ainakin olemme eri maata.

Lääkärien työpaikkaromantiikkaa lisää janoavalle suosittelen House MD:tä ja Grey’s Anatomya.

Ohjeita miehen onnelliseksi tekemiseen

Miehet, nuo oikukkaat luojanluomat. Olen googlaamalla tutkinut, mitä he toivovat, ja pitkän tutkimuksen jälkeen ehdotan työhypoteesina seuraavaa:

1. Älä nalkuta.
2. Anna p***ua.

Ohjeita naisen onnelliseksi tekemiseen

Jos edellisistä ohjeista jäi sellainen maku, että siinä pidettiin miestä vähintäänkin epäkypsänä Luojan beta-versiona, niin muistutan ettei miehillä aina ole helppoa. Tällainen teksti kiertää netissä, joten kierrätän sen eteenpäin, minäkin vuorollani.

Miten mies tekee naisen onnelliseksi

Miehen on helppo tehdä nainen onnelliseksi.
Tarvitsee vain olla:

1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksuologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti.

Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä.
Tarvitsee vain olla:

1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs mutta
4. voimakas
5. hyvätapainen mutta
6. luja mutta
7. lempeä
8. herkkä mutta
9. päättäväinen mutta
10. romanttinen mutta
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea mutta
17. nallekarhu mutta
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa eli
38. epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas mutta
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas mutta
44. haaveileva mutta
45. kunnianhimoinen
46. luotettava ja
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
49. maksukykyinen.

Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:

a) ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
b) tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille enempää aikaansa kuin ko. naiselle
c) antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
d) pukeutuisi elegantisti, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä asioita kuin peili ja huulirasva.

On tärkeää olla unohtamatta hänen:

1. syntymäpäivïään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

Valitettavasti täydellisinkään edellä mainittujen ohjeiden noudattaminen ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.

Ohjeita onnelliseen avioliittoon

Ohjeet onnelliseen avioliittoon on julkaistu lehdessä Casa e lavoro, kesäkuussa 1930 ja lokakuussa 1933.

Asuntonne ikkunat ovat kaikki pihalle päin. Koti on surullinen, näin; se on pimeä; eikä teillä ole juuri mahdollisuutta muuttaa sitä. Ja silti: voitte valaista kotinne. Kuinka? Hymyilkää, rakas rouva, hymyilkää aina. Valo on hymyä, ja myös hymy on valoa. Siunattu se vaimo, joka osaa vastaanottaa työstä väsyneen miehensä aina hymy huulillaan! Siunattu se äiti, jonka kaukana olevat lapset muistavat kasvot hyvyyden ja anteeksiannon hymyn valaisemana! Siunattu se aviomies joka kotiin palatessaan osaa jättää oven ulkopuolelle murjotuksen! […] Ettekö voi hymyillä? Oletteko liian surullinen? Kokeilkaa. Kuvitelkaa itseänne näyttämöllä esittämässä tyytyväisen puolison ja äidin roolia! Tulette näkemään että vähä vähältä koko koti nauraa kanssanne. Ja teille palautetaan se valo, jonka olette lahjoittaneet.

Jos haluat elää miehesi kanssa onnellisessa avioliitossa, kuule näitä muutamia neuvoja jotka tohdin antaa sinulle:

  1. Älä pitkästytä miestäsi kodin pikkuasioilla! Ja vielä vähemmän juoruilla ja typerillä kuulopuheilla! […]
  2. Älä ole liian järjestyksenhaluinen! […] Muista ettei kenelläkään miehellä ole sellaista järjestyksentajua, kuin meillä naisilla. Älä siis suutu jos hänen tavaransa ja vaatteensa ovat hujan hajan, jos hän jättää auki vaatekaapit, vetolaatikot jne. Miehet nyt ovat sellaisia. […].
  3. Ole varovainen kun miehesi on huonolla tuulella! […] Ole sen sijaan ystävällisempi kuin koskaan, mutta älä puhu paljoa, älä kysele paljoa, jätä hänet rauhaan ja odota kärsivällisesti, kuin hyvä camerata, kunnes hän on päässyt synkkyytensä yli […].
  4. Älä kritikoi puolisoasi, ylistä häntä sen sijaan! Kukaan mies ei halua kuulla naiselta kritiikkiä hänestä itsestään, ei edes omalta vaimoltaan. Sen sijaan hän on hyvin perso ylistykselle ja kehuille. Et voi kehua häntä koskaan liikaa – kaikkein uskomattomimmat ylistyksetkin hän uskoo ja on onnellinen. […] Loppujen lopuksi maksaa niin vähän tehdä hänet onnelliseksi; mikset siis tee niin?

Miehen mitta

Miehen mitta on saavutettu kun vehkeet ylttävät yli WC-istuimen reunan, eikä tarvitse pissiä jakkaralla seisten. Tai hui olkoon, istualtaan.

Rehvakasta.

Quota rosa

Veline

Mihin oikeastaan tarvitaan naisia parlamentissa, kun naisilla on muitakin keinoja käyttää valtaa? Vai mitä, pojat?

Italian poliittiselle järjestelmälle on annettu uusia määritteitä. Puhuvat velinokratiasta tai mignottokratiasta. Velina tarkoittaa erityisesti kuvassa esiintyvän Striscia la notizia -kevytuutislähetyksen (vähän niinkuin kevytlevitettä) välikoreografiatyttöä, mutta on lähes synonyymi kaikenkirjavalle showgirl-joukkiolle: numerine, letterine, cartine…

Ja uskomatonta mutta totta, näihin joka lähetyksen somisteisiin tottuu ja turtuu aikaa myöten.

Tahdon lisää rumia naisia telkkariin!

Politiikassa juttu on vielä monimutkaisempi, sillä jos naispoliitikko on ruma, lue, tavallinen pallinaama, niin siitä veistellään, ja jos on kaunis niin vastapuoli tietää kertoa että on päässyt paikalleen ns. reittä pitkin. Ihmetteleville tiedoksi että Italian parlamenttivaaleissa äänestetään listaa, ei henkilöä, ja kovillehan se ottaisi jos vaalikiertueella pitäisi jakaa kaikille potentiaalisille äänestäjille.

Italian parlamentissa naisten osuus on siinä kahdenkymmenen prosentin hujakoilla.