Childsharing

Lapset näyttävät viihtyvän laumassa strukturoimattoman puuhastelun, ts. leikin parissa, mutta olisi melko epäekologista että jokainen perhe hankkisi vain tätä tarkoitusta varten jalkapallojoukkueellisen kakaroita. Päinvastoin, La Stampan mukaan lapsista on tullut ylellisyys, johon perheillä ei ole varaa. Harmillista on se, että Tuppulassa lapset eivät juuri leiki kadulla, ja seurauksena siitä äidit on valjastettu kärräämään kersoja harrastuksesta toiseen. Tai sitten niitä täytyy pitää liikkuvan kuvan hypnotisoimana.

Olen ilokseni huomannut että omat lapsirakkaani kelpaavat lainaan, jopa siinä määrin että täytyy kalenterista tarkistaa onko vapaata. Olen tietysti auliisti tarjoutunut vastapalvelukseen, mutta jostain syystä näyttää siltä että tuppulalaiset äidit toivovat erityisesti minun kakaroitani omiin nurkkiinsa. En ymmärrä, mutten erityisesti vastustelekaan.

(La Stampan artikkeliin kommentoin vain, ettei minulle ole valjennut miten yksi lapsi maksaa perheelle 634€ kuussa, edes vaikka laskisin teatterikerhon ja koulun lounassetelien lisäksi viivan alle iltapäivien ja koulun lomien aikaisen tulonmenetyksen. Sain tosin tänä aamuna kaksi kassillista hyväkuntoisia lastenvaatteita Huhtipojan sponsorilta.)

P come presepe

Jouluseimi on mielestäni paras pala joulukoristelussa, ja jos se olisi minusta kiinni, jättäisin kuusen suosiolla väliin. Sulttaani pitää kuitenkin kynsin hampain kiinni tuosta epäitalialaisesta traditiosta.  Koska aikaisempien vuosien joulukuusi heitteille jäätyään oli päässyt niin kovin harvaksi, sahasimme sen polttopuiksi ja toimme taloon anoppivainaan muovikuusen, jonka elinkaaren ekologisuutta tuskin parantaa se että jättäisimme sen lakanoihin käärittynä pannuhuoneeseen. Vainajaa kantamaan tarvittiin kolme miestä: Sulttaani, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli ja Karpaattien Karpaasi. Muovikuusi on todella leveä, jouduimme jättämään kaksi alinta oksariviä suosiolla pois, ja siihen upposi todella paljon koristeita: yksi sarja kirkkaita, kaksi sarjaa värivaloja, pastatähtiä, olkitähtiä ja -nauhoja, kultaspraylla maalattuja aleppomännyn käpyjä, anopin viimeisenä joulunaan hankkimat eli siis vähän käytetyt kullanväriset koristepallot aitoa muovia, kaiken huippuna olkitähti Made in Finland.

Tämän vuoden jouluseimen maisemaksi on käytetty jälleen rypistettyä ruskeaa pakkauspaperia. Laavumainen maja on tehty vanhasta punotusta rantakassista, ja laavun etutolppana on puuhaarukka. Kitschit värivalot ovat edelleen samat kuin vuoden 2005 seimessä, joulun tähteä varten minulla on jo loistava suunnitelma mutta ensiksikin kultaspray on lopussa – lähes katastrofi joulun alla – ja toiseksikin, terassille ei nyt pääse spraymaalilla suttaamaan kun siellä on märkää ja pimeää. Parempia aikoja odotellessa.

Seimi 2007
Seimi 2006 (vain figuurit)
Seimi 2005

Caritas

Italiassakin kierrätetään lastenvaatteita, mutta hienotunteisesti, lähinnä sukulaisten kesken. Kirpputori-ideologia ei ota tuulta siipiensä alle, torilta löytyy muutama myyntipöytä mutta käytettyjen vaatteiden julkinen tonkiminen on vähintäänkin arveluttavaa, leimaavaa tai peräti noloa. Hyväkuntoisia vaatteita on kuitenkin sääli heittää roskiin, ja kun ystävät ja toverit ovat saaneet vahvistukseni siitä ettemme loukkaannu käytettyjen vaatteiden tarjoamisesta, niitä on sitten kärrätty meille kassikaupalla. Otan sen mitä tarvitsen, käytän kunnes jäävät pieniksi. Jatkosijoituspaikka on ratkaisematta. Vaatekasseja on nonnalla, vaatekaapissa, siivouskomerossa, studion vessassa. Suomeen lähettäminen ei maksa vaivaa, parhaimpia olemme vieneet väestöräjähdyksestä vastuussa oleville serkuille Napoliin. Jotain olen laittanut itselleni talteen, jos vaikka tarvis olisi tai ihan vain muistoksi.

Studiolta on matkaa Tuppukylän katedraalin sivulaivan ovelle noin kaksikymmentäviisi metriä. Piipahdin kysymässä papilta ottaako Caritas vastaan lastenvaatteita mutta sain vastaukseksi eioota: vain uusia vaatteita, koska köyhät eivät halua käytettyjä.

Tavallaan minä tuonkin ymmärrän. Comprendo ma non condivido.