Kun on vieraassa maassa ja fyysisesti eroaa kantaväestöstä, saattaa kokea toiseutta. Ja jos ei eroa niin kovin paljon, saattaa saada osakseen ohkaisempaa toiseutta, koska tekee asiat väärällä lailla. Paras tapa selvitä tilanteesta on itseironinen huumori.
Itseltäni meinasi huumori loppua, kun olin sunnuntaina jäätelöbaarissa: seisoin tiskin edessä moderoimassa lasten ja jäätelöpalloja lappavan baarintytön kommunikaatiota, kun kahvilan keittiönovesta peruutti kaksi miestä. Pers’edellä saapuva varoitti permesso, signora, johon saliin päin kääntynyt mies huomautti älä turhaan, ei se ole täältä.
Teki mieli karjaista että mitä sitten vaikken olekaan, jos joku tulee ovesta perse edellä lämpölevyä kantaen niin ymmärrän väistää vaikka possottaisi* serbokroaatiksi. Voimasanoilla höystetyllä murteella, kuin olisin viettänyt viimeiset viisitoista vuotta kuunnellen raksamiesten kiroilua.
Niinkuin olenkin.
*possottaa = kysyä lupaa posso?
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 
Tiedän tasan miltä tuntuu kun tulee luetuksi kielitaidottomiin. Itse asun Ruotsin laidalla saarella, jossa puhutaan jonkin verran ruotsin kieltä muistuttavaa mongerrusta. Olen kuunnellu ruotsalaisia romaaneja äänikirjoina oppiakseni kaunista kieltä.
Harvoin käyn mannermaalla eli Göteborgissa, mutta kun sinne eksyn, niin varmasti jokainen myyjä, jolta kysyn jotaian selkeällä ruotsilla, kysyy ”Vad säger du?” siis Ai, mitä sanoit?” Ei voi olla kysymys ymmärtämisestä, ehkä puhuttelemani henkilö tarvitsee lisää miettimisaaikaa osatakseen vastata yksinkertaiseen kysymykseeni.
Tulee joka kerta mieleen ne Little Britain -parodiat, joissa Weight Watchersin ryhmän vetäjä ei koskaan ymmärrä, mitä sariin pukeutunut intialainen hindunainen sanoo selvällä ja virheettömällä englannilla, vaan kysyy moneen kertaan että ai mitä? ja lopuksi toteaa. ”Mahdotonta ymmärtää mitä hän yrittää sanoa!”