Mistä on pienet tytöt tehty

Löysin blogosfääristä facebook-ystäväni – tässä tapauksessa IRL minulle täysin tuntemattoman italialaisen laktivistin – linkkaaman postauksen sukupuolitetusta mainonnasta jonka pääosassa esiintyvät lapsukaiset.

Kuvissa esiintyy pikkutyttöjä ”miehen” eli pikkupojan arvioivan katseen kohteena tai meikattuina, huulet törröllään. Kaikista hilpein kuva on kuitenkin viimeinen, jossa pikkutyttö on selkä kumarassa täyttämässä pesukonetta samalla kun pikkupoika puhuu puhelimessa. Luojan kiitos keittiö ei ole pinkki.

Kuvassa hätkähdyttää sen (tahaton?) todenmukaisuus: mahdollisesti lapset tai mainoskuvan lavastanut AD eivät ole koskaan nähneet isän tekevän kodissa yhtään mitään.

Luultavasti samalta valmistajalta on tulossa myös minikokoinen olohuone, jonka mainoksessa tyttö imuroi lattiaa, poika katsoo televisiosta liigaottelua kaljatölkki kädessä.

On demand

Meille on selvinnyt ettei kundi ymmärrä TV:n toimintaperiaatetta, tai ehkä pidemminkin -tapaa.

Ruudulta tulee piirrettyjä. Piirretty loppuu. Uudestaan, muotoilee metriheikki toivomuksensa. Selitämme. Lapsi katselee meitä ruskeat silmät ymmyrkäisinä, ja toistaa hieman vaativampaan sävyyn: uudestaan?!

Melkein vaikeampi konsepti kuin kamera, josta ei heti pääse katselemaan kuvaa.

Mediakatsaus

Viikonloppuisessa mediakatsauksessani mieltäni ovat jääneet vaivaamaan kannabiksen kasvatusvälineitä myyneiden saama syyte, kädenvääntö burqa-laista sekä paperilehdessä kartoitettu kaupunkikuseskelu.

Artikkeli kasvatusvälineitä kaupanneiden syytteestä oli hiukan provosoiva; ehkä takana oli näyttöä siitä että välineitä myytiin tietoisena siitä mitä niillä oltiin kasvattamassa ja ehkä mukana tuli ohjeitakin. Jos ei tullut, niin manuaalia voi taatusti ladata arkkiperkele internetistä. Ja hamppua voi kasvattaa myös tavallisessa kukkaruukussa ikkunalaudalla – tai mikä ettei avomaalla. Voin vain allekirjoittaa Kysymysmiehen toteamuksen kommenttiosastolta: Miksi Suomessa panikoidaan melko harmittomasta kannabiksesta, kun olisi oikeitakin päihdeongelmia ratkaistavana?

Burqa-laki on mielestäni tarpeetonta henkseleiden paukuttelua, varsinkin jos naamioituneena esiintyminen ja burqaan pakoittaminen on jo kiellettyä. Olisi tietysti kiva lukea jossain moskeijassa uskonoppineiden saarnaavan ettei papukaijahäkin huppuun pukeutumista edellytetä Kirjassa. Pari niqab-siskoa näin viikonloppuna, tai kyseessä saattoi olla yksi ja sama nainen, ne ovat kaikki niin samannäköisiä 😉

Kaupunkikuseskelusta tulee päälimmäisenä mieleen se, että jos lähtee kahden mäyräkoiran kanssa baanalle, niin jossakin vaiheessa tulee myös ulos jotain. Tavat ovat ehkä höltyneet, vessoja on liian vähän, ja kuseskellut nurkat antavat viestin että muutenkin saa rikkoa ja sotkea, kun kukaan ei välitä. Kannabis kukkakioskeihin, kun se ei ainakaan kuseta?

Laittomien aseiden kieltämisestä

tuli mieleen pari viikkoa sitten tapahtunut Italiattaren leikkikouluaikaisen luokkatoverin isän pidätys: mies oli ns. alalla, soitti suutaan vanhempainkokouksissa niinkuin nyt jokainen joka tietää muiden tietävän että hän on istunut ja voi istua vastakin, ja jonka kodista poliisi viimein jonkun suuremman etsinnän yhteydessä korjasi talteen boostatun puoliautomaattisen, revolverintyyppisen, kännyköitä ja prepaid-puhelinkortteja.

En missään tapauksessa kannata sitä että jokainen kynnelle kykevä hankkii aseen itsensä puolustamiseen, mutta en myöskään usko aselain kiristämisen vähentävän huomattavasti aseiden saatavuutta niiden keskuudessa jotka ovat alalla. Ihmiset ja rauta liikkuvat, ja kuka tahansa lucamoconesi voi ostaa postimyynti-Kalashnikovin jostain lähiseuduilta.

Lost Supper 2

Todellinen Lost-fani juhlistaa päätösjaksoa näin.

Eikö ole ihan myönteistä että ihminen nelikymppisenä jaksaa vielä leikkiä?

Piazzagossip

Tuppulan kovia kokeneella piazzalla on ikimuistoisista ajoista ollut baari, jonka kovana onnena on se etteivät omistajan tyttäret ole jaksaneet, viitsineet, kyenneet tai osanneet jatkaa yritystä, vaan pikemminkin valinneet tuppulalaisen omistavan luokan helpon tien eli vuokratuloilla elämisen. Kun yhtälön tekijöinä on vuokraemäntä jolla on suuret odotukset kiinteistönsä tuotosta, ja pari heppoista yrittäjää jotka lähtevät soitellen sotaan ajatuksena että keskeisellä paikalla sijaitseva baari tuottaa helppoa rahaa ilman sen suurempaa investointia palvelun laatuun tai ohjelmatarjontaan, niin lopputulos ei ole kaksinen.

Minä en väitä etteikö asiakkaiden houkutteleminen piazzalle olisi haastavaa. Tuppulalaiset inhoavat vanhaakaupunkiaan, joka muistuttaa menneestä köyhyydestä, eivätkä muutenkaan halua vaivautua paikkaan jossa eivät saa kaupunkimaasturiaan pysäköidyksi suoraan kynnykselle. Oikeastaan baaria pitämään tarvittaisiin jonkun sortin businessnero, jolla on sen verran varaa investoida että pari vuotta persnettoa ei tunnu missään, ja vuokraemännänkin olisi syytä uskoa että pariin vuoteen suuria tuloja ei ole tiedossa, kunhan vuokralaiset pitävät ovia auki ja estävät rottia peseytymästä nurkkiin, gloriaa sitten myöhemmin. Totta puhuen yksi tällainen kävi jo koputtelemassa omistajan ovella.

Kävi sitten niin että vuokraemäntä ahneuksissaan antoi baarin ex-sähkömiehelle jolla oli liikeidea: nimetään baari skandaalinkäryisen paparazzin Fabrizio Coronan mukaan. Avajaisissa oli paikalla itse turha julkimo omassa persoonassaan, ja uteliaita piisasi. Sen jälkeen asiakkaita ei juuri näkynyt, seuraaviin laajasti mainostettuihin iltamiin julkimo ei tullut, baari yritti lounaspaikkana ja iltamestana, rakensi perspuolelleen luvatta terassin, jätti lupaamansa suuren vuokran, tavarantoimittajat ja henkilökunnan palkat maksamatta, kokki nosti kytkintä, julkimon kanssa riideltiin.

Ulosottomiehet hakivat keittiökaluston mutta jostain löytyi vielä liikeideaan uskovia, jotka lainasivat uudet. Baari vaihtoi nimeä, ja viimeisenä keinona järjesti drag queen -illan sekä ns. lesbobileet joissa vierailevana tähtenä oli jonkun vähemmän tunnetun pornotähden näköiskopio. Tuppukylän moraalinvartijat kauhistelivat, ja kaikkein pahinta asiassa on ettei ns. yrittäjän säälittävää räpiköintiä helppojen skandaalien medianosteessa voi edes kritikoida, koska lopullisen häädön jälkeen hyypiön geelillä liisteröidyille kutreille lasketaan marttyyrinkruunu: hurskastelijoiden ristiinnaulitsema, raukka ja parka.

Garden Growing Wild

A garden which grows true to its own laws is not a wilderness, yet not entirely artificial either.

[…] A garden growing wild is healthier, more capable of stable growth, than the more clipped and artificial garden. The garden can be left alone, it will not go to ruin in one or two seasons.

And for the people too, the garden growing wild creates a more profound experience. The gardener is in the position of a good doctor, watchin the nature take its course, occasionally taking action, pruning, pulling out some species, only to give the garden more room to grow and become itself. By contrast, the gardens that have to be tended obsessively, enslave a person to them; you cannot learn from them in quite the same way.*

Jos ajellusta etupuutarhasta on pikkuhiljaa tulossa sosiaalisen hyväksyttävyyden standardi, luomumeiningin ystävät jäävät omaksi kulutustaskukseen. Alan lehden nimeksi kaavaillaan Rämemajavaa.

*Alexander, Ishikawa, Silverstein 1977: A Pattern Language

California Dreamin’

Koskapa ostin työkoneen lahjarahoilla, on oikeus ja kohtuus ettei sillä työtä tehdä. Ainakaan niin kauan kunnes olen saanut purkkiin tyydyttävän kymmenen minuutin kotivideoleikkauksen.

Hollywood, here I come! Tai Cupertino, Santa Barbara, Collemeto, Copertino…

Spider-Man

Nuorimmainen on hurahtanut Hämähäkkimieheen. Huolehtiva vanhempi voisi jopa kysyä, mistä nelivuotias tuntee supersankarin, mutta niin on vain päässyt käymään: luokalla on ainakin kaksi muuta hämähäkkimiestä, jotka ovat vihkineet Huhtipojan hämähäkinseittien saloihin. Sitten syntymäpäivälahjaksi tuli yksi spiderman, ja nyt on katsottu jo videoita.

Minulla on varmaan joku arvo-ongelma, mutta mielestäni on ongelmallisempaa se, mitä lastenohjelmien väliin tungetuissa mainoksissa näytetään, kuin joku kuusikymmentälukulainen hyvän puolesta pahaa vastaan taisteleva supersankari. Ja toinen asia joka käy korvaani ovat piirretyt, joissa henkilöt puhuvat toisilleen salkkarityyliin, naljaillen ja töykeästi. En nyt ihan muista mistä sarjasta on kysymys, mutta sammutan TV:n heti kun kuulen moista suunsoittoa.

Välillä sammutan tyhmäboksin ja annan pojan tehdä liaani- ja hämähäkinseittiloikkia riipputuolia varten välipohjaan pultattuun koukkuun ripustetussa köydessä.

Lost Supper

Kiirastorstaihin sopiva kuva amerikkalaisten TV-sarjojen ihmeellisestä maailmasta

Olemme tämän kevään aikana sankarillisesti kirineet umpeen viisi ensimmäistä tuotantojaksoa sarjafilmistä Lost, ja päässeet tasoihin USA:n kanssa.

Fansubbing on fantastinen ilmiö. Kun uusi jakso näytetään illalla katsojille Vapaassa Maailmassa, on jo seuraavan päivän aamuna GMT+1 asiaan vihkiytyneillä sivstoilla valmiina .srt -tiedosto joka samalla nimellä sarjafilmin jakson kanssa samaan kansioon tallennettuna ja tarvittavat pluginit asennettuna aikaansaa ihmeen: näyttelijät puhuvat englantia, ameriikkaa ja koreaa italiankielisen tekstin juostessa ruudun alareunassa.

Lysti on laitonta, kuten oli vieraskielisten elokuvien esittäminen fasismin aikaan; muutamaa viikkoa myöhemmin saman näkisi italiaksi päällehöpistynä Sky:n FOX Italylla.