Suomi-Italia -rasismimaaottelu

Tätä on kuulkaa fundeerattu vuosia, eli kuten itse aiemmin kysyin: onko Suomi rasistisempi maa kuin Italia, vai päinvastoin? Minä väittäisin että Suomi, mutta se perustuu ihan fiilistelyyn. Sellaiseen hiljaiseen tuijotukseen. Kummallisia rotuteorioita olen toki yhtälaisessa mitassa kuullut sekä itähelsinkiläiseltä suutarilta että Tuppulalaiselta kalakauppiaalta, ja molemmille olen tasapuolisesti suuttunut.

Suomalaisen rasismin mittaamisessa suurin epävarmuustekijä on ns. hiljainen enemmistö, joka Italiasta puuttuu. Suomalainen punaniskarasisti joka juovuspäissään metrossa pauhaa neekeriperkelettä, uskoo vakaasti että kansan syvät rivit ovat hänen puolellaan, niin ne saattavat ollakin, piruko siitä selvän ottaa. Pitäisi jokaikinen vuoronperään juottaa känniin ja viedä kuulusteltavaksi. Hyvien ihmisten hiljaisuus antaa tilaa pahalle, […] not merely for the hateful words and actions of the bad people but for the appalling silence of the good […], kirjoittaa Martin Luther King Jr. kirjeessään Birminghamin vankilasta.

Suomessa voi törmätä myös käänteiseen rasisimiin, eli kun ei olla totuttu vierasmaalaisiin niin ei niille uskalleta pitää jöötä vaikka tarvis olisi. Ettei vain sanottaisi rasistiksi. Siksi lause on paras aloittaa sanoilla ”en ole rasisti, mutta…” joka raivostuttaa minua osapuilleen yhtä paljon kuin ”en ole feministi, mutta…”.

Puurot ja vellit menevät sekaisin jos sanaa rasismi käytetään yleisesti ja yhtäläisesti sekä rotuennakkoluuloista että laajemmasta muukalaisvihasta, jota myös ksenofobiaksi voidaan kutsua. Aikanani kuullessani uutisista että italialaiset skinit olivat hakanneet espanjalaisia nuoria, ihmettelin miten he edes erottivat nämä valtaväestöstä. Mene siinä sitten rotuvihaamaan ryssiä tai ruotsalaisia, no, ehkä Euroopan geenikartta antaa siihen oikeuden mutta hiustenhalkomista se on silti, kun rasisimin jakolinlat perustuvat enemmän siihen genooman näkyvään osaan yleensä ja pigmenttiin erityisesti. Italiaan tehtiin rotulait Mussolinin aikana, mutta koska väestön geenipohja on laaja niin kyllä siinä sai virkata ylimääräistä kehystä asialle. Olen ollut todistamassa varsin koomisia tilanteita, kun questuran poliisit eivät erottaneet albanialaista oleskeluluvanhakijaa italialaisesta työnantajasta, tai kun Fiumicinon lentokentällä Sulttaanin käsimatkatavaraa käännettiin ylösalaisin, toisen poliisin tivatessa mieheltä puhuuko hän yhtään italiaa. Minkäs mies sille mahtaa että hänellä on Al-Qaidan etsintäkuulutetun naama.  Etelä-Tirolin skinit vihaavat italialaisia, mutta heillä onkin saksankielisinä alkuperäiskielistä rotuoppia saatavilla mielin määrin. Ihan oikean rasistin tulisi uskoa että suomalaiseen/italialaiseen perheen adoptoitu erivärinen lapsi jää silti valkoisia sisaruksiaan typerämmäksi, onkohan moisia hengen jättiläisiä nykymaailmassa ja sivistysvaltiossa vielä olemassa? Rodun ja älykkyyden suhteesta on kirjoitettu yhtä jos toista, koomista sinänsä kun molemmat käsitteet ovat tieteellisesti vähän epämääräisiä. Teoriasta tulee väistämättä savijaloilla seisova jättiläinen.

Vierasmaalaista pällistellään kaikkialla missä niitä on vähän, tai niin minä ainakin olen antanut itselleni kertoa. Että afrikassa jos eksyy kyliin/kaupunginosiin jossa siirtomaaherrat ovat harvoin näyttäytyneet, juoksevat kakarat perässä osoitellen sormella ja huutelemassa toubabia. Ei se ole rasisimia. Ehkä todellista rinnakkaineloa on helpompi lähteä luomaan maassa, jossa jokaisella ei ole jo vuosisatojen aikana vakiintunutta paikkaa, johon hänet pigmenttinsä mukaan laitetaan. Jenkeillä meni viimeisessä jaossa korttipakka sekaisin.

Italiassa painavan rasisminvastaisen sanansa lausuu kirkko, vaikka niillä on sitten omat preferenssinsä, kuten että maahanmuuttajia pitäisi mielummin ottaa sellaisista maista joissa on vallalla katolinen usko.

Rasisimin ja muukalaisvihan voi jakaa myös pitkän matkan, keskimatkan ja lyhyen matkan rasisimiksi. Suomessa tupataan pitämään samaa välimatkaa muukalaiseen, oli kanssakäynti sitten viran puolesta tapahtuvaa, tuttavallista tai peräti intiimiä. Italialaiset tuntuvat suvaitsevaisilta, kunhan mutiainen ei mene meidän tytön kanssa naimisiin. Suomalaiset linnottautuvat kielimuurin taakse ja mielellään puhuvat mutiaiselle enklantia vaikka tämä osaisi jonkin verran suomea, ettei vain oppisi liian hyvin, sitten sitä joutuu raahaamaan mukanaan vielä loppuillasta kun vetäydytään mutisemaan heimokieltä.

Italialaiset miehet ottavat itselleen kaikenvärisiä vaimoja, ja kaikenväriset naiset ovat tasa-arvoisia keskenään TV-ohjelmaa keventävänä parina pitkiä sääriä tai kalenterityttönä. Mitä veen väliä minkäväriset reunat veellä on, de gustibus.

Italian politiikassa muukalaisviha on otettu äänenkalastusteemaksi yllättävän, pelottavan kepeästi. Ulkomaalaisten tekemistä rikoksista toitotetaan mediassa näyttävästi, ja minä huokaan huojennuksesta että tappavat ja raiskaavat suomalaiset rajoittavat harrastuksen kotimaahansa. Tämän hetken sylkykuppina ovat romanialaiset. Raiskaavista ulkomaalaisista kirjoittanen huomenna, kun on maailmanlaajuinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä.

Sarin mukaan italialaiset pitävät itseään ihmisen mittana, kuin Leonardo Da Vincin Vitruviuksen mies. Voipi olla tottakin, ja syynsä siihen on. Yllättävän paljon aikaa käytetään siitä huolimatta sen pohtimiseen mitä muut, lähinä Saksa, Ranska, jossakin määrin Englanti ja hyvä paha USA meistä – kirjoitan meistä kun tarkoitan italialaisia, mikä ansaitsisi oman lukunsa sekin – ajattelevat. Italialle ei ole sentään langennut sellaista onnea että universumin napa sijaitsisi aluerajojensa sisällä, se kun makaa kiistämättä Eiffel-tornin alla… Itseruoskinta loppuu kuitenkin aina hymistelyyn: kyllä tämä sentään on maailman kaunein maa ja mamman pasta on hyvää. Mikä kieltämättä pitää paikkansa. Ehkä itseruoskinta on katolista tyyppiä, eli polvillaan puolentuhatta vuoripyhätön rappuja nousseella katuvaisella on kevyt mieli ja voi taas aloittaa lahjusten ottamisen puhtaalta pöydältä?

Suomessa on liikaa ulkomaalaisia. Italiassa on liikaa ulkomaalaisia. Suomessa on myös liikaa suomalaisia, ainakin mikäli Linkolan laskut pitävät paikkansa. Joku on ehdottanut – en nyt löydä googlaamalla lähdettä – että Italian ongelmat voitaisiin ratkaista antamalla suomalaisten miehittää maan. Mitä omaan korteeni keossa tulee, yritän propagoida jonkin sortin pragmaattisuutta, vaikka olenkin saapunut kyökin ovesta.

Advertisement