À la carte

Naureskelin joskus aamiaisbriossimainoksen äidille, joka rakastavasti huolehtii perheensä koulutielle ja töihin. En muuuten naura enää.

Ensimmäinen kouluviikko takana: emme ole vielä myöhästyneet kertaakaan kellonsoitosta. Valmistan Sulttaanille kahvin (mustana, vuoteeseen), itselleni teetä (mielellään ennen lasten nousemista, ehdottomasti ruokapöydän ääressä MacBook Pron kanssa tarjoiltuna), kersoille kaakaota (pastöroidusta homogenoimattomasta täysmaidosta, Coenraad Johannes van Houtenin vuonna 1828 patentoimalla menetelmällä prosessoidusta kaakaosta, sokerista).

Koordinoin Alessin vedenkeitintä, Bialettin Moka Expressiä ja Hackmanin kasaria liedellä. Ruokin fisun.

Mistä on pienet tytöt tehty

Löysin blogosfääristä facebook-ystäväni – tässä tapauksessa IRL minulle täysin tuntemattoman italialaisen laktivistin – linkkaaman postauksen sukupuolitetusta mainonnasta jonka pääosassa esiintyvät lapsukaiset.

Kuvissa esiintyy pikkutyttöjä ”miehen” eli pikkupojan arvioivan katseen kohteena tai meikattuina, huulet törröllään. Kaikista hilpein kuva on kuitenkin viimeinen, jossa pikkutyttö on selkä kumarassa täyttämässä pesukonetta samalla kun pikkupoika puhuu puhelimessa. Luojan kiitos keittiö ei ole pinkki.

Kuvassa hätkähdyttää sen (tahaton?) todenmukaisuus: mahdollisesti lapset tai mainoskuvan lavastanut AD eivät ole koskaan nähneet isän tekevän kodissa yhtään mitään.

Luultavasti samalta valmistajalta on tulossa myös minikokoinen olohuone, jonka mainoksessa tyttö imuroi lattiaa, poika katsoo televisiosta liigaottelua kaljatölkki kädessä.

Lastenkutsut

Voi mennä hypervanhemmuuden piikkiin, mutta Tuppulassa lastenkutsut tuppaavat olemaan suureellisia. Mekään emme tohtisi jäädä valovuosia vallitsevan tason alapuolelle, sillä johan siitä lapsikin pahoittaa mielensä. Nih.

Olen aikaisempina vuosina raatanut itseni puolikuoliaaksi keittiössä, raivannut asunnon esittelykuntoon, majoittanut kirkuvan lauman olohuoneeseen, siivonnut asunnon takaisin asuttavaan kuntoon. Järjestyksenrakkauteni tuntien ei ole erityisen yllättävää että ensimmäinen siivous on pahempi; jälkityöksi riittää yleensä perunalastujen imuroiminen lattialta ja nihkeäpyyhintä mikrokuitumopilla. Äiteihin ja isiin uppoaa uskomaton määrä olutta, viiniä, lihapullia ja melkein mitä tahansa upporasvassa paistettua, kun lapsukaisille taas yleensä riittää kourallinen juustonaksuja huuhdottuna alas litralla colajuomaa.

Tänä vuonna ulkoistimme homman. Emme täysin, sillä mihinkään cateringiin rahkeet eivät olisi riittäneet. Vuokrasimme Tuppulan kasvitieteellisen puutarhan. Normaalijärjestely, juhlakäyttöön vuokrattava autotalli tai vastaava puolikellari, on akustisilta ominaisuuksiltaan pitkälti yli sietokykyni. Sokerihumalassa riehuva ipanalauma villiintyy maalatusta raakabetonista heijastuvasta oman äänensä kaiusta ja huutaa entistä kovempaa ylittääkseen kaiun.

Puiston vuokra kattoi sähkökitaran vahvistin + iPod -paketin kytkemisen kunnalliseen sähköverkkoon, vartijan kopissa sijaitsevan jääkaapin käytön, muovituolit ja -pöydät. Puistovartija jeesasi ilmapallojen puhaltamisessa ja kiinnittämisessä. Tilaa ei varattu yksinomaan meille, joten syntymäpäiviä kunnioittivat läsnäolollaan myös piazzalta tutut kulkukoirat sekä peremmälle puutarhaan leiriytynyt pussiviiniä ja kasvitieteellisiä tuotteita nauttiva määrällisenä vähemmistönä harmiton nuorisojoukko.

Lapsia viihdytti pelle, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli. Vieraat vetivät köyttä, juoksivat esterataa ja pussihyppelivät, jonka jälkeen he päästivät pellen tupakalle ja aloittivat strukturoimattoman leikin esteradassa käytetyillä pahviputkilla ja EU-leikkipuistostandardin mukaisella soralla.

Tarjoiltiin pieniä sämpylöitä, rosticceriasta ostettuja pizzaviipaleita, mehuja ja limuja, karkkia, popcornia, juustonaksuja, perunalastuja ja suolakeksejä. Kakku oli Kummitädin tekemä. Ylijäämiä syötettiin puistovahdeille. Juhlan päätyttyä ja puiston sulkemisen jälkeen sinnikkäimmät vanhemmat saivat jääkylmän oluensa piazzalla, ja sinnikkäimmät lapset jatkoivat strukturoimatonta leikkiä vielä tunnin pari.

Hypervanhemmat

Nykyajan vanhemmat haluavat lapsillensa parasta, mutta ylisuojelevuus ja menestymispaineiden iskostaminen lasten mieliin voivat aiheuttaa ongelmiakin. Ovatko hypervanhemmat enemmän tuotekehittelijöitä kuin kasvattajia?

Teemalta 2.9. (uusintana 4.9.) tullut dokkari hypervanhemmista on hyvä. Sen voi katsoa Areenalta, tai ulkomailla TV Kaistasta. Jos jollakin ulkosuomalaisella ei vielä ole Kaistaa, niin suosittelen sen pikaista tilaamista.

Hypervanhemmuusdokkarin kanssa samaan saumaan osuu Pravdan artikkeli TutorHousen rahoiksi lyömästä tukiopetuksesta, no mikä ettei, rahalla saa ja hevosella pääsee. Kunhan ei laps’armas sitten vedä itseään jojoon päästyään vain luokan toiseksi parhaaksi siinä arvostetussa koulussa.

Huippulahjakas ei tarkoita samaa kuin onnellinen, usein jopa päin vastoin. Huippulahjakas ei välttämättä ole edes menestyjä, sillä omien huippu- tai keskinkertaisten lahjojen optimoituun hyödyntämiseen tarvitaan myös laumasosiaalisia taitoja, jotka pikemminkin näyttävät kehittyvän kunnianhimoisten ja suorituskeskeisten vanhempien silmissä jonninjoutavalta ajanhaaskuulta haiskahtavassa strukturoimattomassa leikissä. Vapaata tulemista, menemistä ja reviirin asteittaista kasvattamista paitsi on jäämässä kokonainen sukupolvi, ainakin täällä Italiassa.

Prismassa elokuussa esitettiin BBC-dokkari Miten koulutat lapsesi?, jossa englantilainen koomikko David Baddiel pohtii miten maksimoida kahden lapsensa menestyspotentiaalin ja onnellisuuden. Näyttelijän omien koettelemusten taakse voisi kuvitella kunnianhimoisen stereotyyppisen äidin, eräänlaisen hypervanhemman siis.

Ylisuojelevuudesta jatkossa. Paskamutsius kunniaan.

On demand

Meille on selvinnyt ettei kundi ymmärrä TV:n toimintaperiaatetta, tai ehkä pidemminkin -tapaa.

Ruudulta tulee piirrettyjä. Piirretty loppuu. Uudestaan, muotoilee metriheikki toivomuksensa. Selitämme. Lapsi katselee meitä ruskeat silmät ymmyrkäisinä, ja toistaa hieman vaativampaan sävyyn: uudestaan?!

Melkein vaikeampi konsepti kuin kamera, josta ei heti pääse katselemaan kuvaa.

Siskonpeti

Sulttaani saapui lomalle, ja koska emme ehkä olisi mahtuneet futon-vuodesohvalle kolmistaan poikittain keskellä nukkuvan metriheikin kanssa, siirrettiin Italiatar nukkumaan Hämähäkkimiehen viereen. Italiattaren kanssa parisängyssä nukkunut Muori pakeni alakertaan, ja minä pääsin paremman puoliskoni kanssa samaan petiin. Kissalle uusi järjestely oli epäselvä, ja se käy nukkumassa milloin missäkin. Yllättäen en ole edes aivastellut.

Kahtena ensimmäisenä yönä olen pyörinyt unettomana, kuten Akin isä kirjassa Maailman suurin sänky. Kadulla kulkee jotain kännihuutajia. Kissa pesee itseään niin että sänky tärisee. Jossain selkäytimen tietämillä piilee varmuus siitä että jos nukahdan, huudetaan äitiä ja vesipulloa. Takaisin ei ole paluuta. Kotona niille tehdään lastenhuone.

Kesälaidun

Vihdoinkin aurinkoinen sunnuntai, ja sen kunniaksi käräytin selkäni. Moista ei olekaan tapahtunut viimeiseen kolmeentoista vuoteen. Vietimme pitkän iltapäivän paratiisilaguunillamme; lapset osallistuivat kanssakylpijöiden hiekankaivuutyömaihin ja Huhtipoika isompien poikien verkkopussikalastukseen oppipoikana. Feikkicrocsilla yritettiin äyskäröidä pikkukalaa, laihoin tuloksin.

Koulu loppuu virallisesti 9. päivä, mutta Italiattaren opettajat ovat enemmän kuin vain vihjailleet että kesälaitumille saa jo lähteä. Loma-asuntoon jo muuttaneille kotirouvaäideille uutinen on tervetullut uutinen, eipä tarvitse lähteä kyytimään lapsia rantapaikasta kaupunkiin. Työssäkäyville äideille järjestely on vähemmän tervetullut. Tänään luokassa oli Italiattaren lisäksi yksi lapsi, paras ystävätär sentään.

Opetusministeri Mariastella Gelmini on ehdottanut että kesälomaa jatkettaisiin ja koulu alkaisi vasta lokakuun alussa. Se kuulemma ruokkisi turismia. Naisten työllisyys Italiassa on Euroopan häntäpäässä, ehkä siksi että jokainen työssäkäyvä nainen jättää naisen mentävän reiän siihen verkkoon, joka paikkaa sosiaalipalvelujen puutetta.

Minä en tiedä minne menen turistiksi neljän kuukauden palkattomalle lomalle, ehkä juurikin tuonne biitsille kaupustelemaan kylpijöille kaulakoruja ja tuoretta kookosta. Opetan jälkikasvunkin samaan ammattiin, samalla ratkeaa lastenhoito-ongelma ja tulot moninkertaistuvat.

Colora la tua Bibbia

Italiattarella on koulun uskonnonkirjan bonusmateriaalina värityskirja Raamatun tapahtumista. Ykkösellä kirjasta tuli läksyäkin, mutta kakkosella asiasta ei viesti kantautunut kotiin saakka, ilmeisesti tavoitteena oli että lapsukaiset värittelisivät partasuita patriarkkoja aina paremman tekemisen puutteessa.

Kotonamme tunnustukselliseen uskonopetukseen suhtaudutaan ristiriitaisesti. Kun ei sen tilalle ole tarjolla muutakaan, ja toisaalta siinä opetetaan mielestäni Italian kulttuurihistorialle keskeisiä asioita, vai miten muutenkaan selittäisi joka virastossa ja luokkahuoneessa roikkuvan krusifksin, pyhät ja juhlat? Paremman tekemisen puutetta ei sen sijaan ole ilmennyt, sillä parempaa tekemistä, oikeiden oppiaineiden läksyjä on riittämiin ja joskus pitäisi leikkiäkin.

Mutta nyt kuului käsky: koko Raamattu väritettävä maanantaiksi. Edessä railakas viikonloppu.

Spider-Man iskee jälleen

Äidit ovat tunnetusti puolueellisia, mutta onhan tuo nelivuotiaan tulkinta supersankaristaan Spider-Manista hurmaava, onhan?!

Skannaako joku muu lasten piirustuksia?

Reppu

Tänä aamuna, välilevytyrän tai vastaavan diagnosoimattoman vaivan villitsemänä, poikkesin koulutieltä postitoimistoon ja koiruuttani punnitutin Italiattaren repun: 5880 g parikymmentäkiloisen lapsen hartioilla, tai siis tässä tapauksessa äidin.

Repussa on koulukirjoja, joita ei opetuksessa juuri käytetä; niiden lisäksi jokaiseen oppiaineeseen on A4- kokoinen vihko, ja vihkotyöskentelystä suuren osan muodostaa valokopioiden liimaaminen vihkoon (kirjapainomatematiikan mukaan alkuperäisen vihon painoon lisättävä liimattujen sivujen ja liiman paino). Koulurepun kokonaispainoon on laskettava myös agenda, penaali, vesipullo, eväät ja pöytäliina eväiden syömistä varten.

Vanhemmat saattavat lapset kouluun ekalla, tokalla, viidennellä, keskikoulussa. Vanhemmat pelkäävät liikennettä, namusetiä ja skolioosia. Ja koska se reppu on niin helkutin painava, kaikki saapuvat koululle autolla. Koska kaikki saapuvat kuitenkin autolla, voi reppuun vaatia lastaamaan ihan mitä vaan.

Italiassa on ehdotettu lakia, joka rajottaisi koulurepun painoa ja suhteuttaisi sen lapsen painoon. Lainsäädännöllä onkin hyvä paikkailla terveen järjen puutetta.