Jälkijäristyksiä

Paitsi että maa järisee Abruzzossa vieläkin, seuraa Italiassa katastrofeja aina väistämättä polemiikin hyökyaalto, jonka pohjalla painaa epäilys siitä ettei kaikkea tehtävissä olevaa olla tehty.

Kuukausi taaksepäin oltiin taloutta potkaisemassa käyntiin antamalla lupa ylittää tähänastinen rakennusoikeus kahdellakymmenellä prosentilla, villeimmissä fantasioissa jopa ilman rakennuslupaa, sillä yleisen berluska-liberaalin käsityksen mukaan byrokratia on se paha peikko joka jarruttaa maan taloutta. Tekisi mieli sanoa että kiitti vaan, mutta kaikki kynnelle kykenevät ovat jo ylittäneet rakennusoikeutensa. Arvion mukaan maassa on kaksi miljoonaa kokonaan kiinteistörekisterin ulkopuolella olevaa taloa, joista siis ei makseta sentin hyrrää kiinteistöveroa. Kun vuorenrinne tuli sateen mukana alas Sarnossa toukokuussa 1998 haudaten alleen toistasataa ihmistä, löytyi taloja – tai talojen perustusten jäänteitä – niistä uomista joita pitkin veden ja mahdollisen vyöryvän maa-aineksen olisi pitänyt luonnollisesti virrata jokeen. Samoin huuhtoutuivat jokiuomaan rakennetut talot Sardinian tulvissa 2008.

Raivostuttavinta polemiikissa on se, että mediassa seismisestä rakentamisesta puhuvat tuttologit, joka alan erikoistuntijat, ja aika monella ei näytä olevan käsitystä siitä että seismisen riskin alueiden rakentamisesta on jo olemassa lakinsa, eri asia ollaanko niitä noudatettu ja noudattamista valvottu, tai onko lain edellyttämä tekniikka nyt sitä uusinta uutta. Samanlainen moraalinen paniikki on syntynyt työtapaturmista, vaikka esimerkiksi suurin osa kuolemaan johtavista onnettomuuksista rakennustyömaalla voitaisiin estää noudattamalla Jahven sanelemia ohjeita 5. Mooseksen kirjan jakeessa 22:8, ajankohtaisemmasta vuoden 1956 laista puhumattakaan.

Seuraavaksi siis puuhastellaan kymmenen vuotta uuden lain parissa, sen jälkeen sysätään lain toimeenpanon edellyttämä normisto alueiden tehtäväksi, federalismissa kun ollaan, sen jälkeen ei enää tapahdukaan mitään. Sillä aikaa kotinsa menettäneet asuvat parakeissa. Televisiossa tiesivät kertoa, että viimeiset maanjäristyksessä kodittomaksi jääneiden tilapäisasumukset oltiin ajettu kumoon puskutraktoreilla Reggio Calabriassa kuukausi sitten; katastrofi tapahtui vuonna 1908. Ihan rehellisesti sanoen olen luottavainen abruzzolaisten kykyyn nostaa itse itsensä raunioista, sillä alue on tehnyt kovasti töitä kivutakseen Napolin kuningaskunnasta Keski-Italian statukseen. Madonnakin on kuulemma lahjoittanut 500 000 puntaa, vaikkei isänkaupunkinsa kuulukaan järistyksessä tuhoutuneisiin. Reggio Calabrian parakkikyliin liittyi kertoman mukaan sellainankin vippaskonsti, että hökkeleissä asuvat saivat etusijan kaupungin asuntojonossa, ja kun edellinen asukas oli lähtenyt niin uudella perheellä oli jo pyykit narulla ja kahvi tulella, milläs sellaisen purat?

Kerrosneliöbonuksia voisi minun puolestani reippaasti jaella, jos lisärakentamisen edellytykseksi asetettaisiin arkkitehtuuriltaan, kaupunkisuunnittelultaan, energiataloudeltaan ja staattisuudeltaan täysin arvottomien rakennusten purkaminen maan tasalle.

Advertisement