Aihearkisto: juhla

Lastenkutsut

Voi mennä hypervanhemmuuden piikkiin, mutta Tuppulassa lastenkutsut tuppaavat olemaan suureellisia. Mekään emme tohtisi jäädä valovuosia vallitsevan tason alapuolelle, sillä johan siitä lapsikin pahoittaa mielensä. Nih.

Olen aikaisempina vuosina raatanut itseni puolikuoliaaksi keittiössä, raivannut asunnon esittelykuntoon, majoittanut kirkuvan lauman olohuoneeseen, siivonnut asunnon takaisin asuttavaan kuntoon. Järjestyksenrakkauteni tuntien ei ole erityisen yllättävää että ensimmäinen siivous on pahempi; jälkityöksi riittää yleensä perunalastujen imuroiminen lattialta ja nihkeäpyyhintä mikrokuitumopilla. Äiteihin ja isiin uppoaa uskomaton määrä olutta, viiniä, lihapullia ja melkein mitä tahansa upporasvassa paistettua, kun lapsukaisille taas yleensä riittää kourallinen juustonaksuja huuhdottuna alas litralla colajuomaa.

Tänä vuonna ulkoistimme homman. Emme täysin, sillä mihinkään cateringiin rahkeet eivät olisi riittäneet. Vuokrasimme Tuppulan kasvitieteellisen puutarhan. Normaalijärjestely, juhlakäyttöön vuokrattava autotalli tai vastaava puolikellari, on akustisilta ominaisuuksiltaan pitkälti yli sietokykyni. Sokerihumalassa riehuva ipanalauma villiintyy maalatusta raakabetonista heijastuvasta oman äänensä kaiusta ja huutaa entistä kovempaa ylittääkseen kaiun.

Puiston vuokra kattoi sähkökitaran vahvistin + iPod -paketin kytkemisen kunnalliseen sähköverkkoon, vartijan kopissa sijaitsevan jääkaapin käytön, muovituolit ja -pöydät. Puistovartija jeesasi ilmapallojen puhaltamisessa ja kiinnittämisessä. Tilaa ei varattu yksinomaan meille, joten syntymäpäiviä kunnioittivat läsnäolollaan myös piazzalta tutut kulkukoirat sekä peremmälle puutarhaan leiriytynyt pussiviiniä ja kasvitieteellisiä tuotteita nauttiva määrällisenä vähemmistönä harmiton nuorisojoukko.

Lapsia viihdytti pelle, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli. Vieraat vetivät köyttä, juoksivat esterataa ja pussihyppelivät, jonka jälkeen he päästivät pellen tupakalle ja aloittivat strukturoimattoman leikin esteradassa käytetyillä pahviputkilla ja EU-leikkipuistostandardin mukaisella soralla.

Tarjoiltiin pieniä sämpylöitä, rosticceriasta ostettuja pizzaviipaleita, mehuja ja limuja, karkkia, popcornia, juustonaksuja, perunalastuja ja suolakeksejä. Kakku oli Kummitädin tekemä. Ylijäämiä syötettiin puistovahdeille. Juhlan päätyttyä ja puiston sulkemisen jälkeen sinnikkäimmät vanhemmat saivat jääkylmän oluensa piazzalla, ja sinnikkäimmät lapset jatkoivat strukturoimatonta leikkiä vielä tunnin pari.

Mainokset

40vee

Syntymäpäiväjuhlinnat menivät totutun kaavan mukaan, paitsi että muokkasin kakun koristelua hieman viime-, pardon, toissavuotisesta. Eikä minulla ole vieläkään kakkulautasta, kakkulapiosta puhumattakaan, vaikka olin luvannut tulla aikuiseksi. Ryppyvoidetta sentään hankin.

iVimpaimen lisäksi sain ystäviltä hienon kiiltävän nahkaisen olkalaukun Made in Italy, iVimpaimen paikasta toiseen raahaamiseen. Ovat varmaan nähneet minut raahaamassa SonyVaioa piazzan halki Röfixin ekoshopperissa. Olkalaukkuun täytyy nyt löytää yhteensopiva ”pelastusvene” johon laittaa avaimet, lompakon ja ostoskassin – en voi raahata koko salkkua mukanani piipahtaessani piazzan baarissa espressolla!

Albanialaisen ystävättären albanialainen puoliso ajaa rekkaa, ja eteläisen Ranskan läpi ajaessaan oli poiminut mukaansa laatikollisen ostereita. Ei paha ylläri. Pidän ostereista melkein yhtä paljon kuin iVimpaimista.

Settimana Santa di Taranto

Taranton pääsiäisviikko on mahdollisesti yksi tärkeimmistä kirkolliseen juhlaan liittyvistä perinteistä Italiassa, ja koska Taranto on vain kivenheiton päässä Tuppulasta, on aivan luonnollista etten tähän mennessä ollut raahannut luitani paikalle. Tänä vuonna lyöttäydyin kuitenkin natiivin, ystävättäreni Annabellan seuraan: pakkasimme lapset mukaan ja nousimme linja-autoon lippuja myyvän Bar Natalen edestä.

Pyhimyskulkueet, joista Taranton pääsiäinen on kuuluisa, alkavat kiirastorstain iltapäivänä, jolloin katujat ”i perdoni” askeltavat hitaasti pareittain, paljasjaloin, pitkin kaupungin katuja kirkolta toiselle. Kirkkoihin on koristeltu ylösnousemusalttari, jota harhaanjohtavasti kutsutaan nimellä sepolcro, hauta.

Katujat, hautajaismarssia soittava orkesteri ja surupukuinen Neitsyt Maria kiertävät vanhaakaupunkia torstain ja perjantain välisen yön, uudessa kaupungissa laajemmalla kokoonpanolla (mukana ovat ”mysteerit”, Kristuksen kärsimysnäytelmän paperimassarepresentaatiot) perjantai-iltapäivästä lauantain aamunsarastukseen.

Henkilökohtaisen uskon määrään katsomatta pääsiäinen on tärkeä juhla tarantolaisille, jotka sankoin joukoin kerääntyvät seuraamaan kulkuetta ja palaavat kotikaupunkiinsa kuka mistäkin, yliopistokaupungeista, Pohjoisesta jonne ovat työn perässä muuttaneet. Italia on edelleen pitkä ja kapea maa, jossa työtä ei riitä kaikkialle; Taranto, ikiaikainen, jota kaupungin suurin työnantaja on vuosikausien ajan myrkyttänyt dioksiinilla. Kaupunkilaiset eivät ole olleet vahvassa neuvotteluasemassa kun pelissä ovat olleet harvinaisuudessaan kallisarvoiset työpaikat.

Vanhaakaupunkia pidetään vaarallisena: en tiedä onko se täysin totta, vai onko osa synkästä maineesta jonkun kiinteistökaupoista kiinnostuneen paikallisjournalistin maalailemaa. Varmaa on, että ”pienen meren” ja ”ison meren” välisellä saarekkeella sijaitseva vanhakaupunki laiminlyötiin vuosisadaksi uuden ruutukaavan noustessa 1800-luvulla mannermaalle: jäljelle jääneet asukkaat, enimmäkseen köyhät kalastajat, eivät pystyneet kunnostamaan ja ylläpitämään rakennuksia, hyvä jos pystyivät ruokkimaan perheensä. Itse pelkäsin vain sitä, että joku veisi puoliksi juodun Raffon kädestäni väentungoksessa.

Naistenpäivän viettoa

Juhlistin kansainvälistä naistenpäivää palaamalla aamulla kotiin saatettuani lapsukaiset kouluun: vietin koko aamupäivän laatuaikaa sohvan kanssa, ja lämmitin lounaaksi mikrossa eilistä lasagnea.

Kun oikein väsyttää, niin pitäkääpä huolta itsestänne, siskot!

Tuhkakeskiviikko


Karnevaalit on pidetty, ja tartuin viimeiseen mahdollisuuteen pukea ylleni burqan ennen kuin se kielletään lailla. Totta puhuen Italiassa on jo laki, joka kieltää tunnistamattomana esiintymisen julkisella paikalla: mitään erillistä burqalakia ei tarvittaisi, vaikka totta mooses sillä saisi irtopisteitä niiltä äänestäjiltä, jotka kaipaavat poliitikoilta lujaa otetta ja länsimaista elämäntapaamme uhkaavien yksilöiden ripeää saattamista ruotuun.

Burqa on vaattena ahdistava kun saa uudelleenhengittää jo kertaalleen käyttämäänsä ilmaa, vaikka asbestipurkuluokan maskista tilanne on tuttu. Näkyvyys on huono. Ei käy kateeksi varsinkaan klaustrofobiseksi syntynyttä afgaaninaista. Plussaksi se, että tukka on hyvin eikä vaate kiristä, vaikka vähän lihoisikin. Sulttaani on talibanin näköinen jo ihan omiaan. Lapset pukeutuivat Mulaniksi (taisteluversiossa, äidin ompelema) ja leijonaksi (ostettu puku Made in PRC). Huhtipojan mielestä äiti oli pukeutunut kummitukseksi. Burqan voi parhaiten ripustaa vaatekaappiin housuhenkarissa otsanauhan korkeudelta nipistämällä; mahtaa housuhenkareilla olla menekkiä Kabulin IKEAssa.

Tein juhliin vielä laskiaispullia, täytteenä kermavaahdon lisäksi sekä marsipaania että hilloa: vadelmahillon puutteessa sai kelvata frutti di bosco, jossa vadelman lisäksi on mustikkaa, mustia ja punaisia viinimarjoja, ruusunmarjaa ja karhunvatukoita.

Jos joku nyt kipeästi tuntee tarvitsevansa burqaa, niin sellaisen löytää helpoimmin ebaysta 🙂

Io sono Immacolata Concezione

Keksin blogilastussa tulikin selitettyä koko dogmi, ainoa asia jonka tuohon voisin enää lisätä on Marian ilmestyminen Bernadettelle, youtubessa:

Joulukalenteri 9: leipää ja sirkushuveja

Koska 8. päivä oli juhla ja 7. päivä ponte, se tarkoittaa käytännössä sitä että lapsikullat ovat olleet kotona neljä päivää. Joulupuu on rakennettu, muu aika on mennyt erotuomaroidessa pikkuväen nahistelua.

Lauantaina raahasimme koko jengin sirkukseen, sunnuntaina piazzalle katsomaan pelle-esitystä. Immacolatan aattona söimme ystävien luona friteerattua kapakalaa ja muuta asiaan kuuluvaa. Lapset viihtyivät kun niitä oli 2+2; aikuisilla oli hauskaa kun ipanat olivat poissa jalosta ja viimeinkin sai viettää aikaa aikuisseurassa. Illan ehdoton kohokohta oli kun emännän isä kommentoi vaimonsa sukulaisia ja vaimon äimistyneen katseen jälkeen totesi erehtyneensä vaimosta, no, sattuuhan sitä.