Väestösuunnittelun lyhyt oppimäärä

Maailman köyhyydestä ja kurjuudesta taannoiseen postaukseen taustoja lukiessani törmäsin sellaiseen laskelmaan, että kolme koulunpenkillä kulutettua vuotta vähentää yhdellä lapsella sitä jälkikasvun liutaa, jonka nainen hedelmällisessä iässä ehtii tuottaa. Tyttöjen koulutus kannattaa.

Yhdeksän vuotta peruskoulua = -3
Kolme vuotta lukiota= -1
Seitsemän vuotta perustutkintoon plus laskennalliset kaksi vuotta lisensiaatintyöhön = -3
Kaksi nahkakantista

Näillä laskelmilla voisin kymmeneen päästäkseni tehdä joko kolmannen lapsen tai väitöskirjan.

Väitöskirjani tutkimuskohteessa noin seitsemänkymmentä vuotta sitten keskimääräinen lapsiluku perhettä kohti oli seitsemän; näistä neljän saattoi odottaa elävän aikuiseksi asti. Euroopassa. Lapsiluku kääntyy laskuun vasta kun eloonjäämisen todennäköisyys kasvaa, ja vähenee entisestään kun lapsi siirtyy perheen kirjanpidossa palkattomasta työvoimasta kustannuseräksi, joka jopa ilmaista oppivelvollisuuskoulua käydessään on poissa sorvin äärestä.

Minä, etnisyys ja Lauri Tähkä

Muori skypetti ja kertoi että oli mennyt ostamaan CD-levyn, mikä on merkkitapaus sinänsä, sillä Muori harvemmin innostuu mistään musiikista joka on levytetty vuoden 1963… no, 1970 jälkeen. Totesimme siinä keskustellessamme että olen itsekin tehnyt tuttavuutta ko. naurettavan kireisiin nahkavaatteisiin pukeutuneeseen narsistiin Automiehen kansanvaunussa, jolla vallan vasiten noudin ihmisiä Helsinski-Vantaan kentältä epäinhimillisiin kellonaikoihin. Ei varmaan mikään korkeakulttuurinen pläjäys, mutta en minäkään vielä tämän pidemmälle ole päässyt luokkaretkelläni hyvinvointiyhteiskunnassa.

Minä en ole mistään kotoisin, se selvisi viimeistään peruskoulun kolmannella kun käsitöissä piti kirjoa juuttikankaalle villalangalla kansallispukuisen neidon kuva. Kässänmaikka tivaamaan mistäs sinä olet syntyjäsi, pöydällä läjä kirjoja kauneimmista kansallispuvuista. No, täältä Roihikasta – Entäs äiti ja isä?- Mutsi on Sörkasta, faija Kalliosta. Sörkan kansallispukua ei löydy niteistä. Väännän turhautuneena jonkun ruotsinkielisen Uudenmaan puvun.

Ihmisen äidinkieltä ei turhaan sanota äidinkieleksi. Eikä siinä vielä kaikki: 1970-luvun työvoimapoliittisista syistä vietin varhaislapsuudessa paljon aikaa eteläpohjalaisen muorin seurassa, ja todennäköisesti tunnen kaikki muorin ja vanhanmuorin sanonnat. Vaikkei henkilökohtaista kokemusta meirän pitkistä pelloista ole, niin jotain, kyllä, tuttua niissä lauluissa on. Sellaista typerää uhoamista ehkä, johon myönnän syyllistyneeni opiskelijajuhlien jatkonjatkoilla samanhenkisten kanssa laulaa hoilottaessani ettei Kauhavan rauta ruostu, ja niin kauan minä tallaan tämän kylän raittia kun kenkäni pohojat kestää. Olen kieleltäni, kielikuviltani ja mieleltäni enemmän pohjalainen kuin savolainen (isänisä) tai hämäläinen (isänäiti), ja liikutun lähes kyyneliin kun laulan sylissä istuvalle pienelle miehelle että sehän niitä rikkahia harmittaa kun köyhän lapsi on kaunis.

Pitäisiköhän sittenkin hankkia tuollainen helavyö? Nostalgiakaupassa ovat loppuunmyytyjä, joten kai tässä joku buumi on käsillä…

iTauhkaa

Maailman kurjista ja vainotuista kertovien postausten jälkeen on vähintäänkin kohtuullista piehtaroida tavarataivaassa. Kun nyt on saanut sen lottovoiton, että on syntynyt rikkaammalle puolelle palloa.

Teknologisessa kulutushysteriassa maltti on valttia. Kun oikein kauan malttaa odottaa eikä heti osta haluamaansa, voi jopa huomata ettei tarvitse sitä. Että olisi uuden hinkuvinkun iskiessä joutunut heittämään vesilintua Kindlellä, iPodilla, isolla video-iPodilla ja DVD-playerilla. Tai ainahan ne voi antaa lapsille, tai kai ne olisivat jo rikki, tai niiden akku finaalissa, alkuperäinen liian kallis ja kiinalainen kilpailija vasta tulossa markkinoille.

Applen jakopääntiivisteestä nimensä saanut iPad vaikuttaa hauskalta vempaimelta, juuri sellaiselta jolla voi pitää lapset naulattuna junanpenkkiin kuusi ja puoli tuntia välillä Lecce-Rooma. Juna onkin loistava paikka tarkkailla teknologisten vimpainten kehitystä. Siirtotyöläisten pahviset matkalaukut ovat korvautuneet notebookeilla ja iPodeilla, mutta yksi asia pysyy entisellään: Pohjoisessa on työtä, Etelässä ei. Tai ainakaan sellaista, josta ihan palkkaa maksettaisiin. Ne jotka haluavat tutkijoiksi eivätkä ole sukua kenellekään nimekkäälle saavat painua ulkomaille asti. Kuten Suomessakin, Italian markkinoille iPad WiFi tulee maaliskuussa: silloin nähdään ensimmäiset kappaleet Eurostar Fast 9350 FRECCIARGENTOlla. Malttavaisemmat työmatkalaiset odottavat huhtikuuhun, jolloin kauppoihin saadaan 3G-malli. Sen jälkeen hätähousut saavat lohduttautua sillä ettei vierustoverin kalliimpi malli kuitenkaan saa yhteyttä verkkoon Ostunin oliivitarhoissa saati Foggian ja Beneventon välillä…

Uskon että olemme suurten muutosten edessä. Pakkausjäte vähenee kun kirjan ostaa sähköisenä. Todellinen addikti voi iPadilla ennen uuden niteen selailua (niitä voi tosiaan selata kosketusnäytöllä!) poksautella vartin verran iPhone-sovellettua virtuaalikuplamuovia. Sillekin kosketusnäyttö tekee oikeutta.

Periytyvä kurjuus

Pravdan pääkirjoitus 26.1. 2010, Haiti ei saanut onnistumisen eväitä, on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Mieltäni vaivaavat myös artikkeliarkistossa kadonneet kommentit, sillä silloin kun pääkirjoituksen alun perin luin, seurasi sitä noin kymmenen kommentin thread jossa haukuttiin jenkkejä, vedettiin herne nenään jenkkien haukkumisesta, esitettiin muutama pakollinen salaliittoteoria sekä ainakin yksi tatuvanhas-inspiroitunut vertailu Haitin ja Dominikaanisen Tasavallan väestöjen keskiarvopigmentin korreloimisesta BKT:hen. Ja että orjuudesta on kulunut jo kaksisataa vuotta, eikä sillä voi enää selittää maan kurjuutta. Menisivät töihin.

Vaikkei setäihmisten kanssa yleensä kannatakaan jäädä väittelemään, niin muistan hyvinkin jos en neljännesvuosisadan, niin ainakin parinkymmenen vuoden takaisen kinan itähelsinkiläisen suutarin kanssa. Hänen mielestään siitä, että niissä maissa joissa menee kurjasti, on jengillä keskimäärin enemmän pigmenttiä, voi hyvinkin vetää johtopäätöksiä. Suomalaiset taisivat olla sata, parisataa vuotta sitten todella tummia kun heitä kuoli katovuosina enemmän kuin mitä oltiin varattu kuoppia kirkkomaahan ennen routaa. Olisi kiintoisaa tietää miten Suomen olisi käynyt jos Ruotsi olisi Suomen sodassa perääntyessään polttanut kaiken infran, jos Venäjä olisi lakkauttanut Suomen autonomian heti eikä vasta vuonna 1905, jos Neuvostoliitto olisi heti maan itsenäistymisen jälkeen vaatinut valtavia korvauksia menetetyistä soista ja saloista, jos kaikki kouluoppi olisi eliittivähemmistön kielellä ja suuri osa väestä lukutaidotonta. Oikeastaan mikään vertaus ei riitä kuvaamaan sitä hajaannuksen tilaa, jossa useasta eri kansasta muodostunut väestön suuri enemmistö oli Haitin itsenäistyessä: sekalainen porukka ei ollut tuonut entisistä kotimaistaan edes reikäisiä kalsareita, tasan kaikki naiset oli raiskattu, tasan kaikki olivat kokeneet tai todistaneet silmitöntä väkivaltaa. Eliitin äpärät muodostivat uuden eliitin, ja pyrkivät samaan kuin entinen eliitti, eli teettämään työt lähes orjuudessa elävillä entisillä orjilla ja elämään itse tuotolla. Näinhän ovat tehneet myös monet (etelä)italialaiset pienviljelijät: heti kun rahkeet riittävät, imitoidaan maanomistaja-aatelia ja lähetetään pellolle neek…

Lähes neljännesvuosisata sitten ensimmäistä kertaa julkaistu artikkeli selvittää Haitin köyhyyden syitä tyhjentävästi. Mitään suurta harppausta kohti parempaa ei ole tapahtunut sen jälkeen, jengin määrä on vain kasvanut. Artikkelin julkaisuhetkellä syntynyt haitilainen on nyt 24-vuotias, elämänsä puolivälissä, eikä tällä vauhdilla ehdi nähdä muutosta. Demokratiaa on vaikea viljellä maassa jossa se ei ole alkuperäislaji. Saattaa olla liikaa vaatia lukutaidottomia valitsemaan itselleen hyvä hallinto, kun se näyttää olevan niin kovin vaikeaa jopa ns. sivistyneille länsimaille.

Kepan sivuilla esitetään liuta myyttejä köyhyydestä. Suosittelen.

Kyselyikä

Ovatko Kolme muskettisoturia olleet olemassa, vai onko ne keksitty? Joskus ihmettelen (ääneen, mutta en kysy äidiltä), onko koko juttu Jumalasta keksitty, kun luin kirjasta että maailma on syntynyt alkuräjähdyksessä.

Onko Mulan ollut olemassa? Onko Pocahontas ollut olemassa?

Miksi juutalaisilla oli raidalliset pyjamat? Miksi saksalaiset tappoivat juutalaisia?

Sqindlerin lista

Albania piilotti, majoitti ja näin pelasti ainakin 2264 juutalaista saksalaismiehityksen aikana, kerrotaan nimilistassa, joka löytyy United States Holocaust Memorial Museum:ista Washingtonissa, USA:ssa.

Albanialaisessa kunniakulttuurissa vieras on pyhä, opetettiin klaanipäällikön pyssynpiippuun tuijottavalle SS-upseerille. Juutalaisia II maailmansodan aikana majoittaneiden perheiden haastatteluissa Drita Veseli kertoo: “Albaniassa ei ole muukalaista, vain vieraita [...] moraalikoodimme velvoittaa meitä olemaan vieraanvaraisia kodissamme ja maassamme. Meidän kotimme on ennen kaikkea Jumalan koti, sen jälkeen vieraiden ja lopuksi perheen. Koraani opettaa että olemme kaikki ihmisiä, juutalaiset, kristityt ja muslimit, yhden Jumalan alaisia”. Kaikki tutkijoiden jäljittämät perheet eivät toki olleet muslimeja, vaikka heitä onkin enemmistö: joukkoon mahtuu myös kristittyjä ja autuaan jumalattomia.

Näyttely Bolognan juutalaisessa museossa 24.1.-28.2. 2010

Afrosuomalainen

Katselin Teemalta Afro-Suomen historiaa. Kukkahattujen monikulttuurisuuspropagandaa, sanoo mokukriitikko. Jos nyt vaikka oletetaan, että sana afrosuomalainen on niiden perkuleen kukkahattujen keksimää. Ehkä minä olen keksinyt sen? Olen käyttänyt sitä varmasti jo viisitoista vuotta sitten, ja vaatekaappia penkoessani ihmettelen kuka on nussinut kukikkaan hattuni.

Minulle afrosuomalainen tarkoittaa henkilöä, joka on syntynyt tai kasvanut Suomessa, puhuu suomea äidinkielenään mutta on musta, ruskea, caffèlatte. Siis ei niinku oikean normisuomalaisen näköinen, vrt. Raisio vs HBL. Jos hän on kasvanut ruotsinkielisessä perheessä, hän on afrosuomenruotsalainen, ja jos hän on kasvanut ulkomailla mutta puhuu suomea äidinkielenään, hän on afroulkosuomalainen. Tai jotain sinnepäin. Tai mahdollisesti vain jenkki, britti, ranskalainen, nigerialainen jolla on toinen vanhemmista suomalainen. Identiteetti kuuluu ihmiselle itselleen, mutta – reilua tai ei – myös niille ulkopuolisille jotka sen määrittelevät. Itse jättäisin afrosuomalaisen määritteestä suosiolla pois ne henkilöt, joiden afrovanhemmalla ei ole pigmentin lisäksi muuta yhteyttä Afrikkaan, tai joiden afrikkalainen vanhempi on pohjoisafrikkalainen berberi, Etelä-Afrikan buuri… Joudumme selvittämään myös muiden kansakuntien aikaansaamia sotkuja: negrosta tuli black, afro-american, african-american, ja uusi sana joudutaan lanseeraamaan sitä mukaa kun joku kerkiää käyttämään vanhaa halventavasti. Ja kun ne jenkin penteleet ovat sotkeneet pakkaa vielä one-drop rule -käytännöillä, josta seurauksena uutistenlukija kertoo Amerikassa mustien osoittaneen mieltään, ja uutista seuraa video enemmän tai vähemmän kalvakkaiden pallinaamojen mielenosoituskulkueesta. Rosa Emilia Clay kelpasi amerikansuomalaiseen yhteisöön, mutta Rosan tytär salasi äitinsä juuret  “käydäkseen valkoisesta”.  Ilmeisesti hänellä oli siihen syynsä. Ei voi sanoa, ettei värillä olisi väliä, niin kauan kun sillä on väliä. Ja sitten kun värillä ei enää ole väliä, voidaan siitä vitsailla ja käyttää sanaa neekeri yhtä huolettomasti kuin sanaa blondi.

Sanoja kannattaa miettiä. Minua tympivät kiertoilmaisut “ulkomaalaistaustainen” (joku perusjuntti jonka isoisä oli skotti? Ruotsalainen? Laukkuryssän lemmenlapsi?) tai “tummaihoinen” (Italiatar luulee sillä tarkoitettavan Huhtipojan morsmaikkua, jonka molemmat vanhemmat ovat italialaisia). Suomen tataarit olivat ulkomaalaistaustaisia ehkä sata vuotta sitten, ja romanit viisisataa. Kyllä se siitä.

Afro-Suomen historia YLEn Teemalla

Raide 21

Milanon aseman raiteelta 21 lähtivät joulukuussa 1943 – toukokuussa 1944 junat Auschwitziin. Useimmille se oli pelkkä menomatka.

Italiassa vietetään 27. tammikuuta holokaustin uhrien muistopäivää. Joka ikinen vuosi kysytään myös, onko holokaustin muistamisessa järkeä. Pitäisikö oikeastaan muistella kaikkia muitakin kansanmurhia, menneitä ja käynnissä olevia?

Italia lähetti monta junavaunullista omia kansalaisiaan kuolemaan. Kyllä siinä pitäisi olla ainesta yhteen vuosittaiseen kansalliseen itsensäruoskintapäivään. Ja muistetaan samassa rytäkässä menneet homot, mustalaiset, vammaiset, kommunistit, jehovat… että ymmärrettäisiin mihin voi johtaa ajatus herrarodusta ja ulkopuolisesta syntipukista. Ilmeisesti asiaa ei olla jauhettu riittävästi, kun vielä 2000-luvulla äänestäjään menee kuin väärä raha Romanian romanien syyttäminen kaikesta kurjuudesta läpikorruptoituneessa ja järjestäytyneen rikollisuuden piinaamassa maassa.

Politically correct

Muori kävelee Hakaniemen torilla työkaverin kanssa, ja löytää maasta HKL:n kuukausikortin. Kuvassa rouva Nyman, tummien hiusten lisäksi erikoistuntomerkkinä röijy, korkkiruuvikiharat, kultaiset korvarenkaat. Toimittajakielellä kansallispuvussa.

Mutta tästähän käveli juuri tuonnepäin yksi… aloittaa Muori, ennen kun joutuu poliittisen korrektiuden paniikkiin. Maalla lapsena niitä sanottiin mustalaisiksi, enolla oli yksi rekkarepsikkana. Mutta eihän niin enää sanota. Ja romani kuulostaa kankealta, viralliselta.

…Nymanin  näköinen, jatkaa Muori. Rouvat lähtevätkin Nymanin perään, joka kauniisti kiittää.

slow food vs. fast food

Slow Food -liike on syntynyt Italiassa. Mahdollisesti myös fast food. Kadulla syöminen kuuluu erottamattomasti napolilaisuuteen, ja vaikka kuinka puolustaisimme slow foodia, ei kansallista pikaruokaa sovi loukata saati halveksia. Mamman, mafian ja mandoliinin lisäksi pizza on levinnyt kaikkiin kieliin.

Meillä syödään noutopizzaa lauantaisin, lähes viikottain: se on kivuttomin tapa viettää iltaa ystäväperheiden kanssa. Ensin keskustellaan intohimoisesti siitä mistä pizzeriasta illallinen haetaan, sitten kirjataan muistiin kunkin toivomukset, soitetaan pizzeriaan, kysytään aika-arvio, mahdollisesti vaihdetaan pizzeriaa ja aloitetaan kierros alusta, sillä jokaisella pizzakokilla on vahvuutensa. Muutama illallisseurueesta lähtee noutamaan pizzoja (yleensä miehet), jotkut hakevat jääkylmiä oluita piazzan trattoriasta, taloa miehittävät (yleensä naiset) vahtivat lapsia, kattavat pöydän ja haalivat ruokailuryhmään riittävän määrän istuimia. Lautasia ei tarvita, sillä pizzat syödään suoraan laatikosta. Aterimetkaan eivät ole tarpeen.

Pizzalaatikot ovat ongelma: ne ovat yleensä liian likaisia keräyspahviin, ja takassa poltettuna ne nokeavat savupiipun. Sekajätettä ei kerätä kadulta sunnuntaiaamuisin. Lajiteltu jäte kerätään vasta perjantaina. Yleensä pizzalaatikoita katsellaan nurkissa lähes viikon ajan, kunnes emäntä ottaa itseään niskasta kiinni ja polttaa ne vaikka terassilla pallogrillissä.