12 kuvaa: marraskuu

11.11.2009 Martinpäivänä, klo 12.20:

Tietyö on näiltä näkymin valmistunut, lopputarkastusta vaille, ja ehkä siksikään katua ei ole avattu autoliikenteelle. Me emme ole ensimmäisenä hoputtamassa. Kuvauspaikallani on betoniporsaaseen törkättyjen liikennemerkkien viidakko, mutta löydän silti askelkiveni.

Putkimiehet ovat vetämässä rumaa sinkkiputkea kaasumittarista boileriin: Italiassa kaasuputket viedään turvallisuussyistä pintavetoina, vaikka seinän sisään railoon upotettu putki olisi kyllä monin verroin sievempi. Putkimies tietää kertoa että Sveitsin rajan tuolla puolen alkaa toinen meininki. Sinne on matkaa reilut toistatuhatta kilometriä.

Mutta hei: eikö Italiassa yleensä ja Etelässä erityisesti pitäisi olla aina aurinkoista, sininen taivas ja siihen malliin? Tämä on kolmas ohuen tai keskipaksun yläpilven tuhrima maidonvalkea otos. Aamulla vilahti palanen sinitaivasta; neljäkymmentä minuuttia kuvaushetken jälkeen taivas repesi lohduttomaan sateeseen.

Lokakuun kuva:

Syyskuun kuva:

Muut 12 kuvaa -haasteen osanottajat löydät täältä.

älytaulu (hoi, älä jätä)

Italian kouluihin kaavaillaan älytauluja liitutaulujen sijaan, ja koulukirjojen korvaamisesta e-kirjoilla puhutaan myös. Että kuka ne maksaa, ja minkälaiset e-kirjat. Ettei käy niin kuin laissa joka määräsi että liikkeissä tulee olla kassakone, joka täyttää seuraavat vaatimukset… oho, sama äijä lakia säätämässä ja Olivettin hallituksessa. Sattuuhan sitä.

Tuppulassa vielä odotetaan että peruskouluun saataisiin kouluruokailu, ja että raha riittäisi vessapaperiin.

(Älytaulu on kuulemma saatu, mutta ilman projektoria.)

ZTL*

Tuppulan sydämessä, piazzan ja katedraalin välissä, on kolmenkymmenen metrin mittainen kävelykatu.

Vuonna 1991 muutamien rakennusten perustusten sortuminen via Duomolla jakoi vanhankaupungin kahtia lähes kymmeneksi vuodeksi. Luhistuminen oli tapahtunut vähin äänin yöllä; vessaan matkalla ollut lapsi oli herättänyt äitinsä kysyäkseen miksi olohuoneessa oli rappunen. Koko katu evakuoitiin samana yönä ja seuraavan vuosikymmenen ajan etsittiin maksumiehiä, myös rakennustelineille jotka seisoivat koko sen ajan tien tukkeena. Syylliseksi saatiin puhelinlaitos ja sen huolimattomasti hoitamat kaivuutyöt, avokaivantoon satanut vesi sekä luolia ja onkaloita täynnä oleva maaperä hoitivat lopun.

2000-luvun alussa katu avattiin kävelykatuna. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta sen varrella on vielä tyhjillään seisovia liikehuoneistoja; kahdeksassa vuodessa kadulle on avattu sukelluskalastuksen asekauppa tai pikemminkin sen näyteikkuna, arkkitehtuuri-, grafiikka- ja multimediastudio, second hand shop, ravintola. Yhdessä huoneistossa eläkkeellä oleva professori säilyttää huomattavaa simpukkakokoelmaansa, muut aukeavat vain vaalitoimistoiksi kampanja-aikaan. Piazzan nurkalla sijaitseva tupakkakauppa jatkoi toimintaansa myös kadun ollessa paketissa.

Tuppulan kunta on saanut maakuntarahoituksen kaksi vuotta käynnissä olleille katukiveys- ja infrastruktuuritöille lupailemalla kaikenlaista kivaa kuten että töiden valmistuttua keskusta suljettaisiin liikenteeltä. Kaupunginporteille on asetettu kameravalvonta (satatuhatta euroa ja rapiat), jota ei kuitenkaan vielä olla otettu käyttöön. Piazzalle pääsee autolla, kuka tahansa. Sinne ei pääse autolla kovin mukavasti, ja kävelykadusta on tullut kiistakapula. Tupakkakauppias käy siirtämässä liikennettä rajoittavat kukkaruukut syrjään aamulla, ravintoloitsija laittaa ne paikoilleen lounasaikaan nostaessaan pöydät kadulle.

Nyt kun kiveys on revitty auki yhdeltä pääkaduista, ovat muutamat kauppiaat huolestuneena tulevaisuudestaan päättäneet kääntyä kunnanvaltuutetun puoleen, jotta kävelykatu avattaisiin ja piazzalle johdettaisiin muurinympäryskadulta katkeamaton autojen virta. Liikenteen määrän kasvu olisi pelkkää läpiajoa, sillä piazzalla on kymmenen laillista ja parikymmentä luovaa pysäköintipaikkaa. Sen parempaan ei pystytä, siitä on keskiaikainen kaupunkisuunnittelija pitänyt huolen. Kaikki paikat, lailliset ja laittomat, ovat jo täynnä. Yhtään uutta asiakasta ei mahdu, mikäli tarkoituksena on se, että asiakas saapuu autolla ja pysäköi suoraan liikkeen kynnykselle. Yhtään uutta asiakasta ei saavu jalan, sillä kävely seinänviertä ripeää tahtia etenevän autojonon taustapeilien hipomana ei ole herkkua.

Kunnanvaltuutettu tuumii: mikäpäs siinä, ja marssii kaupunkipoliisin puheille. Kun politiikalta puuttuu visio, on viisainta luovia eteenpäin tyydyttämällä äänekkäimpien vaatijoiden tarpeet. Poliisi tuumii: mikäpäs siinä, ja saapuu paikalle katsomaan mitkä liikennemerkit tulisi poistaa, mitä lisätä. Ilman sen syvällisempää likennesuunnittelua. Kyseessähän on vain kolmenkymmenen metrin kadunpätkä.

Kun esitämme paperilla kolmenkymmenen metrin kadunavauksen seurauksia, monet ihmettelevät. Miten ne ovat voineet edes ajatella mitään sellaista? Ei sitä olla ajateltu, se on tullut suoraan takapuolesta ja vieläpä ilman ponnisteluja. Lesepuuroa on syöty.

*zona traffico limitato

12 kuvaa: lokakuu

Kuva on otettu 11.10.2009 klo 13.30.  Valaistus on ehkä pahin mahdollinen: etelästä puhaltaa scirocco-tuuli, taivas on maidonvalkoinen ja pilvisyydestä huolimatta runsas hajavalo vie kaikki varjot ja kontrastit. Duunareita kaivanneille: kuukauden kuvauspäivä sattuu sunnuntaiksi, mutta eivätkö ole saaneet aikaiseksi? Jos säät sallivat, niin katu on kuukaudessa melkein valmis, ja pahimmassa tapauksessa avattu liikenteelle. Punainen Ape kadunmutkassa on parkissa lähes tismalleen samassa paikassa kuin kuukausi sitten.

Muistin virkistämiseksi syyskuun kuva:

Mensa

Italiassa mensalla ei yleensä viitata mihinkään älypäiden kerhoon, vaan kouluruokailuun. Tuppulassa se alkoi maanantaina, ei tietenkään kaikille vaan ainoastaan scuola maternalle.

Lapsi, siis mikäli on läsnä eikä kotona ja kipeänä,  jättää joka aamu opettajan pöydälle nimellä ja päivämäärällä varustetun lounassetelin, joita haetaan kunnan koulu- ja sosiaalitoimesta. Kunnanvirasto ei ota rahaa vastaan; maksu hoidetaan etukäteen postissa pitkällä maksulomakkeella, johon kolmeen eri kenttään kirjoitetaan yhtäpitävästi mustalla tai sinisellä kynällä (pienellä painettu präntti lomakkeen alareunassa uhkailee) tilinumero, tilinhaltijan nimi, maksettava summa numeroina ja kirjaimina, maksun syy, maksajan nimi ja osoite. Jostain syystä kunnan tili ei toimi verkkomaksuilla, vaikka sama lomake onkin sähköisenä olemassa postin sivuilla, eli siitä vaan postitoimistoon jonottamaan. Täysihintaisen lounarivihon lisäksi on kolme tuloperusteista alennusluokkaa: sellaista mielivän täytyy toimittaa sosiaalitoimeen maksutositteen ohella todistus perheen ISEE-luokasta (Indicatore della situazione economica equivalente). Tänä vuonna lasku oli raskaampi, kun on tuota ommaisuutta.

Jos tästä paperin pyörityksestä on joku etu, niin ainakin se, ettei ruokailusta joudu maksamaan poissaolopäiviltä. Muuta selitystä en siihen keksi.

Autenttista Italiaa

Strada Provinciale 367, harmaa taivas matalalla, siellä täällä tienpenkan nurmea laiduntavia lammaslaumoja, aukikynnetyt pellot, tuulenpuuskien tuivertamat oliivipuun taivasta vaaaleamman harmaat tupsulatvat. Jo aamusta suuntaan Italian autenttisten kylien yhdistyksen tilaisuuteen. Kalòs ìrtate, toivottaa tienvarsikyltti tervetulleeksi. Olen saapunut Salenton kreikkalaisalueelle, Grecia salentinaan. Tie on suora ja ajan reipasta vauhtia, vain muutama satunnainen audimies sujahtaa ohi kohti tummaa taivaanrantaa.

Vanhankaupungin kunnostamiseksi ja elämänlaadun kohentamiseksi tarvitaan yhteisö, visio ja rohkeutta tehdä päätöksiä, jopa erehtyä. Minä luulen että Salenton kreikkalaiskylät tulevat onnistumaan siinä koska tuntevat itsensä yhteisöksi, säilyttävät identiteetin vaikka kieli haudataan sana sanalta ikäihmisten myötä. Olen rakastunut Melpignanon pormestariin ja epäilevä tuppulalaisten tulevaisuudesta, jos ainoa väestöä yhdistävä visio on unelma vapaasta pysäköintipaikasta piazzalla.

Onhan meillä epäilemättä Etelä-Italian hienoin parkkipaikka.

Pulu

Tuppulan faunaan erottamattomasti kuuluva lintunen, joka tuppaa istuskelemaan talojen räystäillä ja kakkimaan sieltä kokopäivätoimisesti.

Jouduin jättämään auton improvisoidulle paikalle jokunen päivä sitten, ja siinähän sitä oli kyljen mitalta. Autopesulaankaan en kiireiltäni kerinnyt.

Tänä iltana sukua Leccen asemalle saatilta palatessa mitta oli täynnä: ajoin kärryn piazzan suihkulähteen viereen, otin takakontista sienen ja keskikokoisen hiekkakakkuämpärin, ja pesin koko paskan. Kirjaimellisesti. Toimenpidettä oli todistamassa ainoastaan piazzan penkillä iltaa istuva paikallinen eksentrikko, jonka mielipiteestä en juuri ole huolissani – pikkukaupungissa pitää aina olla huolissaan siitä mitä ihmisetkin ajattelevat. Kaupungin ensimmäisen, viimeisen tai ainoan hipin kanssa olemme ehkä tasoissa.

12 kuvaa: syyskuu

Keksin innottamana päätin osallistua tähän, ja valitsin kadun, jossa tapahtuu jotain. Toivottavasti.

Kuva on räpsäisty 2.1 megapikselin Canon Ixus -kameralla jonka ostin yhdeksän vuotta sitten, digikuvauksen alkuaikoina. Sillä välillä vuodesta 1972 uskollisesti palvellut Pentax Spotmatic II on irtisanoutunut, ensin valotusmittari, sitten suljinajat alkoivat heittää ja ihan tosi, jaksaisinko enää pulata filmien kanssa pimeässä huoneessa? Olen hengittänyt sen lajin huuruja ihan tarpeeksi, parhaassa tapauksessa saa astman, ja jos tarpeeksi monena suomalaisena talvipäivänä painuu pimiöön ennen auringonnousua (puoli kymmeneltä) ja tulee sieltä ulos auringonlaskun jälkeen (kolmelta iltapäivällä) niin pikku hiljaa kadottaa kosketuksen todellisuuteen ja joutuu jonkun lajin arktisen hysterian valtaan, mikä yli kymmenen Italiassa vietetyn vuoden jälkeen tuntuu melko epätodelliselta.

Olen välineurheilullisessa kriisissä. Tarvitsen uuden järjestelmäkameran. Jos ostaisin tuhannen euron auton, kaikki pitäisivät hankintaani mielekkäänä.  Jos ostan tuhannen euron kameran, niin liioittelen. Tapani mukaan.

***

Tietyömaa vanhassakaupungissa Leccen maakunnassa
11.9. 2009 klo 17.21
kuvauspaikka: piazza San Domenicon ja työn alla olevan kadun kiveyksien sauma, viides kivi baarin rappuselta

Katu on tietääkseni kivetty 1800-luvulla, sen jälkeen kiviä on siirrelty seuraavan kerran fasismin aikaan kun kadun alle on tehty infraa (viemäri). Tällä kertaa vuorossa on sadevesiviemäri, maakaasu, vesi- ja viemäriputkien uusiminen, kanavat nyt pintavetona kulkeville sähköjohdoille.

Rantaelämää

Kylmien maiden asukkaat suhtautuvat eteläiseen mañana-jengiin ylemmyydentuntoisesti, vaikka totta on että itse kullakin alkaa työteho hyytyä siistissä sisätyössä jo jossain +28 asteen paikkeilla, ja oman lisänsä äänimaailmaan tuo tietokoneen tuuletin, joka ulisee armoa anoen koko työpäivän ajan, milloinkahan sulaa koko hoito?

Aamuisin vien äärimmäisen vastahakoisen Huhtipojan tarhaan, ja päivittäisessä kolmessa-neljässä tunnissa yritän kursia projekteja lupakuvavaiheeseen ennen lomia. Iltapäivällä voikin sitten mennä uimaan, no, toissapäivänä ja eilenkin Huhtipoika taintui päiväunille eikä rannalle päässyt ennen seitsemää.

Iltauinnissa on puolensa, kuten että ei tarvitse läträtä rasvojen kanssa, ja vedessä aikansa vilvoiteltuaan voi palata kotiin auringonlaskun jälkeen suhteellisen jäähtyneenä.

Tuppulan rannat ovat suurimmaksi osin kalliorantoja, mutta uimataidottoman pikkuväen kanssa rantaelämä keskittyy muutamalle hiekkarannankaistaleelle, S. Isidoro ja Santa Maria al Bagno nyt ihan kärjessä. Gallipolin suunnalla on myös kivaa hiekkaa, mutta liian pitkällä rannalla poika villiintyy ja sen perässä saa juosta kilometrikaupalla. Lapsen kanssa kahden rannalle tullessa arvostan myös ihmisasutuksen siunauksia jäätelöbaarista lääkäripäivystykseen.

Huhtipojalla on reipas suhde vesielementtiin, vielä reippaampi suhde hiekkaan, ja rannalle aurinkovarjon tueksi kärrättyjä kiviä poika kanniskelee paikasta toiseen voimainsa tunnossa, vain siksi, että voi. Vedestä tullaan lukuisten kehotusten jälkeen niskaperseotteella, sen jälkeen mennään vielä hetkeksi liukumäkeen, josta poistutaan tsiljoonan laskun jälkeen edeltä tutun kaavan mukaan.

*Santa Maria al Bagno Wikimedia Commonsissa

Autonkääntötemppu

Kotikatumme on leveydeltään noin neljä kolmekymmentäviisi, riippuen siitä mistä kohdasta kadun mittaa, ja autolla on pituutta kolme seitsemänkymmentäviisi. Koska katu on tietöiden vuoksi ollut poikki jo kohta kolme kuukautta, täytyy kadulle pakittaa tai kääntää auto kadulla, mielellään jo kotiin tultaessa sillä koskaan ei tiedä kuinka kiireellä joutuu lähtemään. Auton kääntämisen edellytyksenä on ettei koko kadunviertä ole pysäköity täyteen; mahdollinen kääntymäkohta on kadun yläjuoksulla tai sitten lähellä tietöiden sulkemaa risteystä jossa katu levenee  imettävän Jumalanäidin pyhimysalttarin edessä pieneksi aukioksi, pardon, parkkipaikaksi. Muualla auton diagonaalimitta ylittää etäisyyden seinästä seinään, vaikka täytyy kyllä mainostaa että tuo Yaris on näppärä peli.

Toissapäivänä auto jäi perä menosuuntaan, ja eilisiltana karateen lähtiessä minua odotti ikävä yllätys: kadun yläjuoksu oli peltilehmää täynnään, kotiportin edessä katu oli auttamatta liian kapea, ja ajettuani Madonninalle totesin että sielläkin oli runsaanlaisesti peltiä. Yleensä en menetä malttiani, mutta oli pimeää, satoi, lapset kiljuivat takapenkillä. Takaisin peruuttaminenkin tökki ilman sivupeilejä, ja sivupeilien kanssa ei olisi mahtunut. En tiennyt ollako onnellinen vai onneton siitä ettei ketään itseään keskimääräistä taitavampana pitävää autoilijaa, lue, ketä tahansa miestä, ollut paikalla neuvoillaan hallitsemassa; päätin kutsua hätiin omani, mutta huomasin puhelimen jääneen keittiön pöydälle.

Hetken sadateltuani jätin auton kakaroineen päivineen keskelle katua, sillä autosta ohi pääsevä ei kuitenkaan olisi päässyt mihinkään eikä varsinkaan sieltä pois, lähdin hakemaan puhelinta ja soitin Sulttaanille. Sen jälkeen koksin itseni ja ajoin takaisin tekemään edellistä tiukemman käännöksen Jumalanäidin laupeiden silmien alla.